Tavallaan olen sosiaalinen otus ja nautin koulusta ja uusista ihmisistä, mutta mun sosiaalisuudella on rajansa. Kun mitta tulee täyteen, en kestä edes omaa äijää, tai varsinkaan. :)
Kun on saanut hiukan olla ihan vaan oman itsensä kanssa ja tehdä jotakin aivan omaa, sitä jaksaa taas antaa jotakin itsestään muillekin.
Näin perheellisenä sitä omaa aikaa on vaan yleensä sietämättömän vähän. Se pitää suorastaan repiä väkisin jostakin. Mutta vuosien saatossa (ihan kuin olisin jotenkin tosi vanha!! :) ) olen ymmärtänyt, kuinka elintärkeää on pitää huolta omasta ajasta.
 |
| Naapurin kissa spotattu!! |
Hassu fiilis, kun ei yhtään tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa (pääsenkö jatkoon) ja millaiset haasteet odottaa.
Joskus elämä on niin pienistä asioista kiinni. Ihmisten elämäntarinoita tässä viime aikoina kuunnelleena voin sanoa, että olen päässyt loppujenlopuksi aika vähällä tässä elämässä. Monikin asia voisi olla paljonkin huonommin.
Ihmiset selviävät uskomattomista asioista uskomattoman selväjärkisinä. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Itse en voi näilläkään kokemuksilla sanoa olevani kovinkaan normaali...:D
Vaikea tietysti tietää, mitä nurkan takana odottaa. Ja parempi ettei tiedäkään.
Aivan täysin samoja fiiliksiä. Aikaa liian vähän,joskus ois kiva olla ede hetki yksin ja toisaalta kun yhteistä aikaa tuntuu olevan liian vähän, se yksinolo tuntuu siltä, että varastaa aikaa muilta.
VastaaPoistaTää blogittelu on toisaalta NIIN turhaa touhua, muutakin vois tällä ajalla tehdä, mutta toisaalta tää on sitä omaa. Ja on kiva kirjoitella juttuja mutta musta ainakin tuntuu että sitten ei ehdi kommentoida mukamas muiden kirjotuksia, käy vaan lukemassa.
Mä pidän peukkuja että oot jatkossa!!!