...on pelätä koko ajan. Viime aikoina olen miettinyt, että mistä pelot johtuvat? Miksi ihminen kokee pelkoa, vaikka kaikki olisi todella hyvin? Elämme sentään Suomessa, joka kuulemma on hyvinvointivaltio..
Itse olen ollut etenkin viime aikoina hyvin pelokas. Oletan (ja toivon), että osasyyllinen jatkuviin pelkoihini on raskaus ja tietenkin hormonit, mutta välillä pelkään niin paljon, että järki meinaa lähteä.
Ei se voi olla normaalia, eihän?
Olen viime kuukausina pelännyt suunnilleen kaikkea mahdollista. Jostain syystä pelkoni liittyvät lähes poikkeuksetta kuolemiseen. Joko omaani tai jonkun tärkeän ihmisen.
Maailmassa tapahtuu koko ajan hirveitä asioita ihan tavallisille ihmisille, ja mietin, koska on oma vuoroni.
Olen tietysti hoitajana hyväksynyt kuoleman osana elämää, ja sen, että jokaisen meidän on lähdettävä täältä ennemmin tai myöhemmin, mutta..MUTTA. Elämä on joskus todella epäoikeudenmukaista. Kuinka muka joku voi hyväksyä sen, että oman lapsen aika on ennen omaa? Esimerkiksi siis.
Kuvittelevatko nykyajan ihmiset tavallaan olevansa kuolemattomia? Että kuolema ja pahat asiat tapahtuvat muille, mutta ei itselle?
Ennen muinoin kuolema oli läsnä joka päivä, ja silloin siihen ehkä suhtauduttiin enemmän osana elämää kuin nykyään. Tänä päivänä kuolevat työnnetään laitoksiin pois silmistä. Siis yleistettynä tietysti.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä elämä sellaisena kun se tulee vastaan? Niin pitkänä tai lyhyenä kun se on? Miksi ahdistaa ajatella, että voin kuolla koska tahansa? Teoriassa ainakin.
Ehkä ei pidä ajatella. Se ei kuulemma sovi ihan kaikille.
