Kaamosta.

Täällä ollaan taas. Linjoilla ja kuulolla. Olen hiukan lykännyt tänne kirjoittamista, koska aihe ei ole maailman kevyin ja kivoin, mutta jollain tapaa haluan selittää poissaoloani näiltä kulmilta. Ei olisi pakko, mutta haluan.

Syksyt on olleet vaikeita meidän perheelle jo vuosia. Tai niin kauan, kuin "meidän perhe" on ollut olemassa. 
Suurin syy siihen lienee Miehen sairastama kaksisuuntainen mielialahäiriö (Bipolääri) sekä hänen henkilökohtaisessa menneisyydessään tapahtuneet asiat vuosien takaa.
Olisipas ihanaa sanoa, että parisuhteeseeni kuuluu pelkästään minä ja Mieheni. Valitettavasti kolmas osapuoli on aina mukana, elikkäs juuri mainitsemani sairaus. 
Jostain syystä aina syksyisin (yleensä marraskuun alussa viimeistään) puhkeaa Miehellä jonkinasteinen "vaihe". Yleensä masennusta. Pahimmillaan se on johtanut jonkinasteiseen hypomaniaan, jonka seurauksena on tapahtunut äkkieroamisia ym. todella kivaa. Nykyään herra hoitaa itseään asianmukaisella lääkityksellä ja muillakin tavoin, mutta näemmä se ei estä kuitenkaan masennustakaan kokonaan.
Aika tai kärsivällisyyteni ei tässä kohtaa riitä selostamaan kyseisen diagnoosin piirteitä tai oireita ihmisessä, mutta googlettakaa ihmeessä, jos haluatte tietää aiheesta. Sen verran voin kertoa, että elämä kaksisuuntaisen kanssa on vuoristoradalla tasapainoilemista. Lääkityksenkin kanssa niitä nousuja ja laskuja tulee, mutta niitä saadaan pienennettyä, huomattavasti. Joku joskus sanoi viisaasti, että kaksisuuntainen on fyysinen sairaus, jolla on psyykkiset oireet.  Toki asia ei ihan noin yksiselitteinen ole, mutta osakseen pitää paikkansa.

Niin. Mies on viime aikoina ollut siis aika lailla itseensä kääntynyt, masentunut möykky. Sanoin joskus, että tuntuu kuin sohvalla makaisi vain ihmisen kuori ja ihminen itsessään on jossakin muualla.
Mitenkään itseäni korostamatta tai säälimättä sanon, että näin läheiselle nämä ajat on kaikista raskaimpia. Kuinka paljon tahansa toista rakastatkaan, et voi saada toista rakastamalla ehjäksi tai piristymään. Et voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että tällä kertaa tilanne ei käänny pahempaan suuntaan.

Nyt tässä parin viikon jälkeen näyttäisi siltä, että taas pikkuhiljaa herra olisi palailemassa omaksi itsekseen.
Itselläni on myös ollut vaikeuksia pysytellä tasapainossa, koska vaikka sitä kuinka hyvin tietää, mistä tilanne johtuu ei aina oma tunne-elämä ole samalla viivalla. Sitä rasittaa menneisyydessä tapahtuneet asiat ja järjetön pelko siitä, että ne toistuvat.

Kuitenkin on pakko uskoa, että en ole vuosia taistellut turhaan suhteemme ja perheemme puolesta. Ilokseni voin sanoa myös, etten enää taistele yksin niin kuin joskus. Tänä päivänä Mies hoitaa itsensä ja suhtautuu suurimmaksi osaksi sairauteensa asiaankuuluvalla vakavuudella. Tunnen ja tiedän muitakin saman diagnoosin omaavia henkilöitä, ja voin kertoa, että helppoa ei ole kenelläkään heistä.
Tunnen itseni myös onnekkaaksi, koska en ole asian kanssa yksin. Olen saanut apua sairauden ymmärtämiseen odottamattomilta tahoilta, nähnyt asioita uusista näkökulmista. 


Näin. Päätän pitkän avautumiseni tähän ja yritän seuraavaksi kirjoitella hiukan kevyemmistä aiheista. :)
Loppuun vielä (paljon kuultu) biisi, joka levyn ostettuani viime syksynä kosketti minua niin paljon, että kipeää teki. Ja koskettaa edelleen. 

Hämmentävää...

...mutta mukavaa oli huomata, että joku/ jotkut ovat tänään vierailleet blogissani! Lisäsin nimittäin kävijälaskurin sivuilleni tänään päivällä, ja nyt illalla yllätyin iloisesti katsoessani lukemaa! Ehkä jotakin sittenkin kiinnostaa ulosantini edes jossakin määrin! Wohou!! *tuuletusta*

Tämä aamu alkoi kuten kaikki aamut elämässäni sen jälkeen kun täytin 15 vuotta: isolla kupillisella mustaa kahvia!! Nykyään höysteenä myös facebook. Pakko päästä heti aamulla katsomaan mitä ihmiset on päivitelleet sen kahdeksan tunnin aikana, jolloin nukuin.... :P Eikö muuten ole mainio tuo Kiroileva Siili- muki? Kuvastaa omia aamufiiliksiäni usein näin pienten lasten äitinä...

Huomenna taas maanantai. En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä maanantait on aina hiukan ankeita, vaikken ole töissäkään tällä hetkellä. 
Keskiviikko sen sijaan on jännittävä päivä nyt alkavalla viikolla. Miehellä alkaa työt uudessa paikassa. Erityisen jännittäväksi tämän tekee se, että tämä on ensimmäinen työpaikka sitten viime vuodenvaihteen, jolloin tuli kenkää edellisestä paikasta (laiton irtisanominen vielä). Siitä lähtien Mies on ollut työttömänä ja osakseen myös sairaslomalla. Vuosi on ollut monella tapaa rankka, eikä vähiten tuon kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia, joka on Miehellä todettu. Mutta näillä näppäimillä näyttäisi kaikki olevan aika jees, ja työ on suuri plussa! Peukut pystyyn, että kaikki menisi hyvin, ja koeajan jälkeenkin työt jatkuisivat! Mies meinaan kuuluu siihen kastiin ihmisiä, jotka tarvitsevat työn tuomaa säännöllistä rutiinia, joten raha ei ole ainoa motiivi. Tosin ei siitä haittaakaan ole... :)

Tänään käytiin tutulla kylässä, eikä vähiten moikkaamassa tämän uutta kissanpentua!! Syötävä tapaus! (Niinhän ne aina...)
Yritin kovasti näpsiä kuvia pikkuisesta, mutta vaikeaahan se oli, kun toinen ei pysynyt juurikaan paikallaan :)

Muutaman otoksen sain kuitenkin...eikös olekin mielettömän suloinen!!

Nyt tämä lähtee lenkittämään koiraa ihanaan syysiltaan, Take care!!