Vuoden viimeinen päivä.

 En tiedä, miten tämäkin vuosi on mennyt näin nopeasti. Mihin olen aikani käyttänyt.
Tuntuu, ettei sitä oikein ole mitään tehnyt. 

Toisaalta, tämän vuoden aikana olen tajunnut (tai ainakin kuvitellut tajuavani) paljon asioita omasta itsestäni, läheisistä ihmisistä sekä omasta elämästäni ylipäätään. Uskon kasvaneeni, kehittyneeni ihmisenä.

Tämä vuosi on ollut aika raaka vuosi. Olen löytänyt ihmisiä ja menettänyt ihmisiä.
On ollut pakko tarkastella itseään ja arvojaan todella rehellisesti ja myöntää, ettei ole aina todellakaan se ihminen, joka haluaisi olla.


Olen nähnyt ihmissuhteitani uudessa (ei aina välttämättä paremmassa) valossa. 

Olen oppinut kuuntelemaan. Itseäni. Ehkä rakastamaankin hiukan.

En olisi uskonut vielä tämän vuoden alussa sanovani, että olen kiitollinen.  Mutta olen. Kiitollinen, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta olen edelleen täällä. Että pohjalta on päässyt ylöspäin. Että menetysten tilalle on tullut uusia asioita ja ihmisiä. Että arvostan niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat seisoneet vieressä tänä vuonna. Niitä, jotka eivät ole arvostelleet ja lytänneet. Jotka ovat rakastaneet minua juuri tällaisena. 

(Älkää hämmentykö muuten näistä kuvista...esimerkiksi pähkinät eivät liity mitenkään tämän vuoden henkiseen kehitykseeni. Kunhan olen napsinut kuvia uudella kameralla :) )

Lopuksi laitan vielä tekstin, joka tuli vastaani odottamattomalta taholta. Sen myötä Ihanaa Vuotta 2011!! Tehkää unelmistanne totta!


 

"Rohkaisu

Pidä itsesi puolta,

miten monesti

kompastunetkin

Ota todesta itsesi,

miten kauan lienetkin

itsesi kieltänyt. 

Pysy itsellesi uskollisena,

miten monesti vielä

itsesi pettänetkin.

Kulje itsesi kanssa,

tuhat kertaa vaikka

itsesi eksyttänetkin.

Nyökkää itsellesi,

vaikka koko maailma

puistaisi sinulle päätään.

Usko itseesi

ja sinulla on uskonto,

joka auttaa sinut eteenpäin.

Hans Kruppa

(Suom. Helinä Siikala) "

 

Joulu.

Hengissä ollaan, ihmiset. Aatto meni paremmin kuin hyvin, kaikesta huolimatta tai juuri siksi. :)
Lahjaksi sain huikean hienon uuden kameran, jota en osaa käyttää. Olkaa siis armollisia tänne ilmaantuvien kuvien kanssa, voi mennä vuosia ennen kuin opin uutukaistani käyttämään oikein :)

Tänään on luvassa vierailua ja lötköilyä perheen kesken.
Rakastakaa toisianne.

Joulu tulee, valmiina tai ei!

Totesin tänä aamuna, että itsesäälissä (kirjoitin ensin vahingossa "itsesällissä" :)) rypeminen jeesaa tässä nyt paljoakaan. Tai yhtään. Jos jossain olen loistava, niin juuri itsesäälissä rypemisessä. Onnekseni sentään tiedostan sen, ja kykenen rajaamaan sen vaikka yhteen päivään. Sen jälkeen jaksaa taas olla reipas. Olen tosin sitä mieltä, että välillä on hyvä pysähtyä ja mietiskellä syntyjä syviä. Pohtia omaa olemistaan, syitä ja seurauksia. 
Liikaa on ihmisiä, jotka eivät paljoa mieti, porskuttavat vaan eteenpäin.

Koska itselläni joulufiilis ei tule itsestään vaan sitä pitää houkutella esiin, otin tänään itseäni niskasta kiinni. Onneksi taloudessa on myös kuusivuotias painostaja, joka heti aamusta aloitti "Joko me äiti tänään leivotaan pipareita?"-kysymyksillä pommittamisen.

Joten. Leivottu on. Vihdoin. Onneksi.
Siivottukin on.
Huomenna vielä kaupoille hoitamaan viimeiset ostokset.

Sitten saa Joulu tulla.

Fucked up.

Luin eilen kirjan. "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää -Ann Heberlein"
Jopas kolahti. Niin että tuntuu.
Tänään on kolahtaneet muutkin jutut. Tuntuvasti. Pariltakin eri taholta.

Olen katsellut peiliin. Tutkaillut. Miettinyt, missä vaiheessa minusta tuli tällainen. Fucked up. 


Ehkä se selviää joskus. 
Tänään kaikki tuntuu paskalta, joten vittuako tässä selitän mitään. 
Kyllä se elämä opettaa. Jos ei muuta niin hiljaa kävelemään, äiti sanoi. 
Niin tuntuu opettavan.

Hui Hai!!

Rakkaat ystävät ja maanmiehet. Olen ryhdistäytynyt. Ainakin hetkellisesti, siis! :)

Tällä viikolla olen tehnyt kaikkea sitä, mitä taannoin kerroin vältelleeni, elikkäs:
Sain varattua vihdoin koiran rokotusajan ja se olikin jo heti seuraavana päivänä. Lisäksi olen hoitanut juoksevia asioita tällä viikolla huimat määrät ja ostanut joululahjoja. Kassitolkulla. Tilin saldo on pikkuhiljaa pakkasen puolella.
Mutta eipä tuo haittaa! Pääasia, että hommat on hoidossa.
En ole mikään hirmuinen jouluihminen. Joulu on ahdistavaa aikaa, monistakin syistä. Tänä vuonna olen päättänyt ottaa aika lunkisti. Perheen kanssa olemme pitkästä aikaa kotosalla aattona (monena vuonna olemme vierailleet sijaisäitini luona), joten tulkoon joulusta tänä vuonna juuri meidän näköisemme joulu.

Ostin jopa muutaman joulujutun tänään kaupoilta. Inhoan sellaista jenkkiläistyylistä kultapunasinihopeavärivalojen sekamelskaa. Paljon ja kaikkea- tyylinen koristelu ei ole minua yhtään. Vähän jotakin. Tunne on tärkein.

Parasta tässä viikossa oli ehdottamasti se, että ystäväiseni potki jälleen kerran persuksille ja sain aloitettua jotain sellaista, mitä en moniin vuosiin ole tehnyt. Luovuus on maailman paras juttu oikein käytettynä!!! 

Ihanaa viikkoa ihmiset. Täällä inspiroitunut hullu, joka on taas löytänyt valoa pimeyden keskelle!! Puss. :)

Ehkä maailman ihanin juttu...

 ...meidän Pikkuisen mielestä on kylpeminen. Poika rakastaa sitä. Voi kun sitä itsekin osaisi vielä nauttia elämän pienistä iloista niin täysillä!!! (Ja kyllä, hän on poika, pitkästä kuontalosta huolimatta...ehkä ihan lähiaikoina äiti raaskii vihdoin leikata sitä :))

Hiukan tässä yritän pakoilla, kun hiuksia pestään....

Täällä ollaan ainakin oltu itsenäisyyspäivän kunniaksi putipuhtaita, jos ei muuta!! :) Öitä!!

Lamaantumista.

Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista ja ei juurikaan mitään. Ei ainakaan mitään niin dramaattista, jolla pystyisin perustelemaan poissaoloni bloggailusta.
Sairasteltu on koko perheen voimin. Päivät tuntuvan häviävän johonkin, vaikken saa mitään edes aikaiseksi. Olen yrittänyt vakuutella, etten suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa bloggailemattomuudestani, mutta se ei oikein tunnu toimivan. Kyllä tässä hiukan on sellainen fiilis, että jos en edes saa blogia kirjoitettua, niin mitä sitä sitten saa aikaiseksi...eipä paljon mitään.

Kun on liikaa kaikkea mitä pitäisi tehdä (paljon juoksevia asioita, jouluvalmisteluja, lahjojen ostelua jne jne.), mutta mitään ei tahdo saada aikaiseksi tapahtuu lamaantuminen. Ei siis todellakaan saa tehtyä mitään. Tälläkin hetkellä minulla lista asioista, jotka pitäisi hoitaa. Koiran rokotus (aika on edelleen varaamatta), Esikoisen hammaslääkäri (sinnekin pitäisi soittaa ja varailla aika) ja tietysti joululahjat ja muut jouluvalmistelut...tykkään joulusta, mutta vihaan jouluostosten tekemistä. Jos olisin rikas, palkkaisin jonkun ostoksille puolestani...*huokaus*.

Jos yrittäisin ensi viikolla ryhdistäytyä. Jotenkin pakottaa itseni toimimaan taas. Järjestäytyneesti. Vinkkejä, anybody? Itsekuri ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani...

No. Mitä sitten olen tehnyt viime aikoina?

 Sairastanut. Ylläolevassa kuvassa ystäväni tuliaiset minulle sairauden hetkellä: mustaherukkamehua, Ibumaxia, sitruunoita (teetä varten) ja rommia lämmittämään :) Kiitos vielä kerran <3

 Olen myös lämmittänyt jalkoja toisen ystäväni tekemillä villasukilla. Eikös ole aika sympaattiset? :)

 Heti flunssailun jälkeen olen ulkoillut koiran kanssa ahkerasti ja nauttinut ihanasta talvesta! Kyllä lumi on ihana juttu!!

 Tämä kuva on pihaltamme eilispäivältä. Lunta tuprutti aika hurjat määrät!!




Ja viimeiseksi hassuin juttu (omasta mielestäni), mitä olen viime aikoina tehnyt: neulominen.

 En ole koskaan mielestäni ollut mikään käsityöihminen (lyhyehköllä kärsivällisyydelläni voi olla jotain tekemistä asian kanssa), mutta taas kiitettäköön ystävääni, jolta olen saanut henkistä ja konkreettistakin tukea tähän projektiin. Katsotaan siis, valmistuuko kaulahuivini koskaan. Jos valmistuu, lupaan informoida siitä hyvinkin näkyvästi! Ehkä osaan vielä yllättää, itsenikin ;)  
Nyt tämä neiti lähtee kaupoille tekemään itsenäisyyspäivän ruokaostoksia...can´t wait!! :)

Iskä.

Isänpäivä. Oma faija viettää sitä varmaan pitkäaikaisen kumppaninsa Suomiviinan kanssa. En ole jutellut faijan kanssa henkilökohtaisesti moniin vuosiin, enkä aio jutellakaan. 
Olen kasvanut tähän ikään asti ilman isää tai edes ilman minkäänlaista korviketta isästä, joten eiköhän tuo onnistune jatkossakin..

Pikkutyttönä kadehdin luokkatovereitani, joiden isät tulivat joulu- ja kevätjuhliin. Olisin halunnut olla isin oma prinsessa.
Tänä päivänä olen tyytyväinen siitä, että pojillani on isä. Ihan oikea isä, joka välittää ja yrittää tänä päivänä parhaansa heidän vuokseen.
Poikamme ovat onnekkaita. Heidän isänsä on onnistunut siinä, missä omansa ja minun epäonnistuivat. Minä olen onnekas, koska pojilla on sellaiset eväät elämäänsä, joita minulla ei ollut.

 Joten. Tämän enempää (taas) paasaamatta ja tilittämättä, ihanaa isänpäivää.
Ei ehkä minun lempipäiväni vuodesta, mutta pojille ja isälleen se sallittakoon!! :)


 

Kaamosta.

Täällä ollaan taas. Linjoilla ja kuulolla. Olen hiukan lykännyt tänne kirjoittamista, koska aihe ei ole maailman kevyin ja kivoin, mutta jollain tapaa haluan selittää poissaoloani näiltä kulmilta. Ei olisi pakko, mutta haluan.

Syksyt on olleet vaikeita meidän perheelle jo vuosia. Tai niin kauan, kuin "meidän perhe" on ollut olemassa. 
Suurin syy siihen lienee Miehen sairastama kaksisuuntainen mielialahäiriö (Bipolääri) sekä hänen henkilökohtaisessa menneisyydessään tapahtuneet asiat vuosien takaa.
Olisipas ihanaa sanoa, että parisuhteeseeni kuuluu pelkästään minä ja Mieheni. Valitettavasti kolmas osapuoli on aina mukana, elikkäs juuri mainitsemani sairaus. 
Jostain syystä aina syksyisin (yleensä marraskuun alussa viimeistään) puhkeaa Miehellä jonkinasteinen "vaihe". Yleensä masennusta. Pahimmillaan se on johtanut jonkinasteiseen hypomaniaan, jonka seurauksena on tapahtunut äkkieroamisia ym. todella kivaa. Nykyään herra hoitaa itseään asianmukaisella lääkityksellä ja muillakin tavoin, mutta näemmä se ei estä kuitenkaan masennustakaan kokonaan.
Aika tai kärsivällisyyteni ei tässä kohtaa riitä selostamaan kyseisen diagnoosin piirteitä tai oireita ihmisessä, mutta googlettakaa ihmeessä, jos haluatte tietää aiheesta. Sen verran voin kertoa, että elämä kaksisuuntaisen kanssa on vuoristoradalla tasapainoilemista. Lääkityksenkin kanssa niitä nousuja ja laskuja tulee, mutta niitä saadaan pienennettyä, huomattavasti. Joku joskus sanoi viisaasti, että kaksisuuntainen on fyysinen sairaus, jolla on psyykkiset oireet.  Toki asia ei ihan noin yksiselitteinen ole, mutta osakseen pitää paikkansa.

Niin. Mies on viime aikoina ollut siis aika lailla itseensä kääntynyt, masentunut möykky. Sanoin joskus, että tuntuu kuin sohvalla makaisi vain ihmisen kuori ja ihminen itsessään on jossakin muualla.
Mitenkään itseäni korostamatta tai säälimättä sanon, että näin läheiselle nämä ajat on kaikista raskaimpia. Kuinka paljon tahansa toista rakastatkaan, et voi saada toista rakastamalla ehjäksi tai piristymään. Et voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että tällä kertaa tilanne ei käänny pahempaan suuntaan.

Nyt tässä parin viikon jälkeen näyttäisi siltä, että taas pikkuhiljaa herra olisi palailemassa omaksi itsekseen.
Itselläni on myös ollut vaikeuksia pysytellä tasapainossa, koska vaikka sitä kuinka hyvin tietää, mistä tilanne johtuu ei aina oma tunne-elämä ole samalla viivalla. Sitä rasittaa menneisyydessä tapahtuneet asiat ja järjetön pelko siitä, että ne toistuvat.

Kuitenkin on pakko uskoa, että en ole vuosia taistellut turhaan suhteemme ja perheemme puolesta. Ilokseni voin sanoa myös, etten enää taistele yksin niin kuin joskus. Tänä päivänä Mies hoitaa itsensä ja suhtautuu suurimmaksi osaksi sairauteensa asiaankuuluvalla vakavuudella. Tunnen ja tiedän muitakin saman diagnoosin omaavia henkilöitä, ja voin kertoa, että helppoa ei ole kenelläkään heistä.
Tunnen itseni myös onnekkaaksi, koska en ole asian kanssa yksin. Olen saanut apua sairauden ymmärtämiseen odottamattomilta tahoilta, nähnyt asioita uusista näkökulmista. 


Näin. Päätän pitkän avautumiseni tähän ja yritän seuraavaksi kirjoitella hiukan kevyemmistä aiheista. :)
Loppuun vielä (paljon kuultu) biisi, joka levyn ostettuani viime syksynä kosketti minua niin paljon, että kipeää teki. Ja koskettaa edelleen. 

Elämä heittelee.

Onpas ollut hurja viikko. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, taas. Välillä tuntuu, että asioita vain tapahtuu ja sitä ikään kuin itse katselee vierestä ja on voimaton vaikuttamaan mitenkään omaan elämäänsä. Eihän se tietysti ihan niinkään ole. Jokaiselle on ne omat "kortit" jaettu, kuinka niillä sitten "pelaa" on eri juttu.

Jouduin olosuhteiden pakosta jättämään koulun (tai sen suppilovaiheen) kesken. En mielestäni ole mikään luovuttaja-tyyppi. Silloin tällöin tulee kyllä luovutusfiiliksiä yhden sun toisen jutun kanssa, mutta aika harvoin todella luovutan. Sen näkee jo vaikka parisuhteestani. Tosin silloin tällöin ajattelen, että ehkä olisi ollut parempi luovuttaa jo sen suhteen... :)

Nyt kuitenkin olosuhteet tässä tilanteessa ovat niin suuri ongelma, etten loppujenlopuksi nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää. Fiiliksiä ovat hirmuinen pettymys (itseenikin), suru mutta myös kiukku ja taistelutahto (onko niinkään fiilis?). Seuraavaksi alan järjestellä asioita siihen malliin, että voin  huoletta mennä duuniin ja jossain vaiheessa uudestaan opiskelemaan (onneksi noita sos. alan koulutuksia järjestetään eri paikoissa ja paljon). Toisin sanoen aion ajaa ajokorttini loppuun ja hankkia oman pikku kipon, jolla liikkua paikasta A paikkaan B. 
Olinpas joskus nuorena niiiiiiiiin tyhmä, että jätin autokoulun kesken (silloinkin olosuhteiden pakolla oli osuutensa asiaan), ja nyt harmittaa. Hyvä puoli tässä on se, että saan vielä hyväksiluettua silloisia opintoja, ettei ihan kaikkea tarvitse aloittaa alusta.

Nyt siis otan käyttöön suunnitelman B ja menen päivä kerrallaan. Elämä harvoin menee suunnitelmien mukaan (ainakaan omani), joten ei voi muuta kuin mukautua uusiin tilanteisiin.

 Tänään olen siis pitänyt hiukan vapaata (lapset hoidossa), ja käytiin Koiruuden kanssa fiilistelemässä ihanaa syysaamua läheisessä metsikössä ja Koiruuskin sai juoksennella vapaana mielin määrin. Sen kanssa on ihanaa kuljeskella pitkin metsikköä. On palkitsevaa, kun toinen on niin onnellinen! Sitä tulee itsellekin hyvä fiilis, väkisinkin. :) 

Vai mitä olette mieltä? Eihän voi olla mitään ihanampaa, kuin keppien kaluaminen ihanassa metsässä, jossa tuoksuu miljoonat eri asiat? :)

                                 Ihanaa viikonloppua kaikille!!

Stressinpoistoa.

Ai kauhia. Eilen oli tarkoitukseni poistaa stressiä (jota on männä viikolla riittänyt enemmän kuin tarpeeksi) blogia kirjoittelemalla, mutta vahingossa päädyin aivan muihin stressinpoisto- keinoihin (kertokaas muuten joku fiksu, onko tuo viimeinen sanahirviö yhdyssana, vai miten?)...

Tässä yllä ensimmäinen vihje eilisillasta. En kuitenkaan yksinäni vetäissyt koko pulloa, jos saan puolustautua. :)

Tässäpä toinen vihje. Hämäykseksi tässä on todisteet vain kahdesta suklaakarkista, todellisuudessa niitä saattoi ehkä lipsahtaa muutama enemmän...

Ja tässä kolmas vihje. Lehti, joka tuli jo muutama päivä sitten postilaatikkoon, mutta jota en ole todellakaan ehtinyt lukea.


Yhteenvetona voin sanoa, että olen sitä joskus huonommillakin eväillä viettänyt perjantai-iltaa. Kaiken lisäksi pääsin ajoissa nukkumaan! Tai siis päästin itseni ajoissa nukkumaan. Oli huomattavasti mukavampi nousta tänä aamuna, kun oli todella nukkunut!


Tämä viikko on ollut äärettömän stressaava paitsi koulun puolesta, niin myös Pikkuisen hoitopaikan takia. Neljän viikon kitkuttelun jälkeen saamme vihdoin vaihtaa hoitotätiä (perhepäivähoitajaa). Ensimmäisen kanssa ei vain kertakaikkiaan kemiat toimineet, näin todella kauniisti sanottuna. Ensi viikolla katsellaan uuden tädin kanssa. Olisin mieluusti halunnut pojan päiväkotiinkin, mutta paikkoja ei ole, joten näillä mennään. Nyt vaan sitten kaikki raajat ristissä, että uuden tädin kanssa homma toimii. On kamalaa lähteä kouluun / töihin, jos ei voi luottavaisin mielin viedä lastaan hoitoon.

Tässä Esikoiselta hurjat Halloween-terveiset kaikille!! Taidan lähteä tästä ihanan viikonlopun viettoon (luvassa pyykinpesua, siivousta ja ruoanlaittoa, kaikkea todella hohdokasta siis) !!

Väsynyttä tekstiä.

Päivät menevät eteenpäin nopeammin kuin olisi suotavaa. Tuntuu, ettei ole oikein aikaa mihinkään, mitä oikeasti haluaisi tehdä...kuten blogin kirjoittamiseen tai kuvaamiseen. Viikonloppukin hujahti ohitse yhdessä silmänräpäyksessä, oli kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin puuhaa koko ajan.
Tavallaan olen sosiaalinen otus ja nautin koulusta ja uusista ihmisistä, mutta mun sosiaalisuudella on rajansa. Kun mitta tulee täyteen, en kestä edes omaa äijää, tai varsinkaan. :)
Kun on saanut hiukan olla ihan vaan oman itsensä kanssa ja tehdä jotakin aivan omaa, sitä jaksaa taas antaa jotakin itsestään muillekin.
Näin perheellisenä sitä omaa aikaa on vaan yleensä sietämättömän vähän. Se pitää suorastaan repiä väkisin jostakin. Mutta vuosien saatossa (ihan kuin olisin jotenkin tosi vanha!! :) ) olen ymmärtänyt, kuinka elintärkeää on pitää huolta omasta ajasta.

Naapurin kissa spotattu!!

Oli miten oli, olen kuitenkin tykännyt tästä uudesta elämänvaiheesta. Niin paljon kuin nautinkin äitiydestä, on silti välillä kiva olla muissakin rooleissa. 
Hassu fiilis, kun ei yhtään tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa (pääsenkö jatkoon) ja millaiset haasteet odottaa.

Joskus elämä on niin pienistä asioista kiinni. Ihmisten elämäntarinoita tässä viime aikoina kuunnelleena voin sanoa, että olen päässyt loppujenlopuksi aika vähällä tässä elämässä. Monikin asia voisi olla paljonkin huonommin.
Ihmiset selviävät uskomattomista asioista uskomattoman selväjärkisinä. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Itse en voi näilläkään kokemuksilla sanoa olevani kovinkaan normaali...:D
Vaikea tietysti tietää, mitä nurkan takana odottaa. Ja parempi ettei tiedäkään.

Läpäläpätystä.

Iltaa ihmiset!! Kas näin, ensimmäinen kouluviikko yhtä päivää vaille pulkassa. Enkä ole hullua hurskaammaksi tullut! Entistä sekopäisemmäksi vain, jos mahdollista...

Selvennykseksi sanon tähän väliin, että kyseessä on itseasiassa koulutuksen suppilovaihe eli 6 viikkoa kestävä jakso, jonka jälkeen porukasta diskataan 1/3 ulos. Hoitoala on kyseessä (sitä kun JOnna kyseli), ja täytyy sanoa, että aika rankka meininki on ollut tällä viikolla. Testattu on erilaisin menetelmin erilaisia osa-alueita. Tuntuu, kuin aivot olisi olleet jossain kuivausrummussa koko viikon.
Yksinkertaisesti on tullut käytettyä sellaisia osia aivoista, joilla ei ole vuosiin ollut mitään käyttöä..
Ja ensi viikon jälkeen olisi vuorossa työharjoittelu, jolla on ilmeisesti suuri merkitys jyvien ja akanoiden erottelussa.

Toivon todella pääseväni jatkoon, koska en vain voi kuvitella itseäni missään muussa ammatissa!! Tai no...tietysti vaikka kirjailijana tai vapaana taiteilijana, jos lahjat riittäisivät :)
Anyways, pitäkäähän minulle peukkuja jatkon suhteen! Tämänpäiväisten matematiikkatestien jälkeen en ole kovinkaan toiveikas itse...

Niin tai näin, kouluun on ollut kiva mennä. Se on ollut tervetullutta vaihtelua kotielämään. Ja uusien ihmisten tapaaminen on (lähes) aina kivaa!
Eikö muuten olekin hassua, että näin aikuisiälläkin ihmiset pyrkivät klikkiytymään? Jo ensimmäisen päivän aikana jutellaan niiden tiettyjen kanssa, joiden vieressä istutaan ja joiden kanssa "hengataan" ruokatunnilla.
Ehkä asiat eivät ole muuttuneet kovinkaan paljon kouluajoista...itselläni kädet hikosivat ja syke kohosi hurjiin lukemiin, kun piti esitellä itsensä koko luokalle! :)

Taidan tästä siirtyä piakkoin vaakatasoon, hiukan on väsyttänyt viime aikoina!!  

Hyvää Yötä.

Ensimmäinen koulupäivä neljän tunnin yöunilla takana.
Olen niin väsynyt, että voisin itkeä.

Koulupäivä sujui mainiosti, mutta muut osa-alueet elämässä potkii päähän ja kunnolla. Vituttaa.

Miksei joskus voisi olla niin, että aivan kaikki asiat elämässä olisi edes hetken hyvin? Minkä takia yhden jutun mentyä hyvin ja putkeen alkavat muut jutut elämässä rakoilla?

Olen niin täynnä kaikenlaista paskaa ja kaikenlaisia paskoja ihmisiä, että taitaa olla nyt parempi mennä vaan nukkumaan, ennen kuin alan tilittämään oikein toden teolla.

Nti Korento kiittää ja kuittaa. 

Koiruuksia.

Luin tuossa taannoin MeNaisia ja vastaani tuli Bettina Sågbomin kolumni Jäähyväiset Zorrolle. 
Voin itkeä helpostikin kuunnellessani musiikkia tai katsoessani elokuvaa. Voin liikuttua kyyneliin kauniista maisemastakin. Todella harvoin itkustan kuitenkaan lukiessani.
En ehtinyt päästä edes puoleenväliin kolumnia, kun itkin kuin pieni lapsi. Niin paljon, etten nähnyt enää tekstiä. Jouduin odottelemaan tovin, ennen kuin pystyin jatkamaan lukemista.
Kolumnin Zorro oli ollut Bettinan koira. Joka oli loppujenlopuksi täytynyt lopettaa. Kolumni käsitteli tätä viimeistä reissua eläinlääkärille, sekä monia ihania muistoja, jotka Zorro jätti jälkeensä.

Tietystikin teksti kosketti. Onhan minullakin koira. Nero on nyt vuoden ja rippeet päälle. Alunperin Mies painosti minut suostumaan koiraan viime kesänä (mielestäni aika oli huono koiran ottamiseen), mutta ensimmäisen kerran nähtyämme pennut olin myyty. Kerta kaikkiaan. Yhtäkkiä alkoi tuntua, että sen parempaa aikaa koiran hankkimiseen ei olekaan.

Muistan ensimmäisen automatkan kotiin. Nero istui sylissäni ja vinkui melkein koko matkan surkeana. Ensimmäisenä yönä riiputin kättä sängyn laidan yli ja rapsuttelin pientä, kun se itki emon ja sisarusten perään.

Muutaman päivän jälkeen se oli kotiutunut. Pissaili minne sattuu ja söi lasten leluja heti kun silmä vältti. Siitä on muuten alkanut tavaroiden tuhoamisen kierre, joka ei ole kokonaan loppunut vieläkään...

Tänä päivänä en osaisi kuvitella elämää ilman Neroa. Joku sanoo, että se on "vaan" koira. Niinhän tuo tietty onkin, mutta  meidän perheeseen kuuluva koira. 

Ikävä kyllä on tiedossa, että suurimmalla todennäköisyydellä Nerosta aika jättää ennen minua. Sitä ei halua miettiä, mutta sen tiedostaa. Rakastamiseen liittyy aina luopumista. Lapsetkin ovat oikeastaan vaan lainassa meillä. Joskus niistäkin on irrotettava ja päästettävä maailmalle.

Täytyy silti olla kiitollinen niistä hetkistä, joita on ollut ja niistä joita tulee olemaan. Nero on maailman hienoin koira (ainakin meidän mielestä) ja mitä mainioin seuralainen. Välillä sen tempaukset ovat saaneet veren kiehumaan ja lompakon ammottamaan tyhjyyttään, kun olen ostellut esimerkiksi uusia alusvaatteita/huonekaluja/ leluja tuhottujen tilalle, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään. 

Sen kanssa aamut on ihan parhaita. Muuten se ei koskaan tule sänkyymme, mutta viikonloppuaamuina se tulee kainaloon, kun Mies on noussut keittämään kahvia. Siinä on rakkautta.

Mustaa ja Valkoista #43

Koru paikallaan.

Muutama viikko on jäänyt välistä,  mutta tässäpä kuva Mustaa ja Valkoista-haasteeseen tälle viikolle!

Vieläkö soitan banjoa

Istuin tänään bussissa matkalla kaupungista kotiin. Bussissa oli vain muutama matkustaja lisäkseni. Pysähdyimme yhdelle pysäkille, mutta ketään ei noussut bussista pois tai tullut sisään. Hetkisen siinä seisoimme paikallaan ja mietin, että mitäköhän tässä odotellaan, kunnes se selvisi: Jostain juoksi ryhmä (ilmeisesti ekaluokkalaisia) heijastinliivit päällä ja opettaja etunenässä ja koko ryhmärämä nousi bussiin. Voi sitä opettajan kiitollisuuden määrää! Kiitteli kovasti, että kuski oli malttanut odottaa heitä.
Jotenkin tuosta tuli itsellekin ihan hirveän hyvä mieli! Noin pieni asia, mutta varmasti teki opettajankin päivästä hiukan paremman. Liian usein bussikuskit ovat todella töykeitä, eivätkä jää edes sekunneiksi odottelemaan, vaikka joku juoksisikin bussille. Ja täytyy sanoa, että kuski oli vieläpä maahanmuuttaja! (Siis huomiona niille, joiden mielestä maahanmuuttajat ovat epäkohteliaita. Itselleni on ihan sama, millainen jamppa siellä ratin takana on)
Poikkeuksetta töykeimmät kuskit, joita olen täällä tavannut ovat olleet ihan supisuomalaisia äijiä. 
Totta kai bussikuskilla on varmasti paineensa noudattaa aikataulua jne. eikä aina voi olla hyvä päivä kenelläkään, mutta silti. Joskus pieni huomaavaisuus itseltä voi olla jonkun toisen päivän pelastus.

Samaisella bussimatkalla yksi ihana biisi alkoi soimaan päässä, pitkästä aikaa.
Sanat eivät tällä hetkellä sovi elämäntilanteeseeni juurikaan, mutta laulu on aivan ihana!!







"Metsä palaa rajan takana
minä vain nukun
aamulla kaduilla on savua
ja aurinko kutistuu

Sinä lähdit Pariisiin
sanoit olevasi onnellinen
tyttö on kaunis ja ystävällinen
minä vihaan häntä

Kukaan ei odota minua
miksi nousisin
mutta ennen uutta unta
soitat sittenkin

Menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
kysyt olenko leikannut hiukseni
olenko muuttunut
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen

Möin banjoni pois
jo viime talvena
mutta laulan vielä
kuuntele tarkasti

Tämä on viimeinen laulu
jonka laulan sinulle
sen nimi on liian paljon
ja liian myöhään


Menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
kysyt olenko leikannut hiukseni
olenko muuttunut
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen

Tämä on viimeinen laulu
jonka laulan sinulle
se loppuu kohta
kuuntele tarkasti

Menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
kysyt olenko leikannut hiukseni
olenko muuttunut
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen
vieläkö soitan banjoa
iltaisin pimeän jälkeen"
-Scandinavian Music Group

Sininen ovi

"Kun suljen silmäni,

kun olen surullinen ja yksin,

näen etäällä siintävän

sinun majasi sinisen oven,

oi kaukainen sisareni kuuman auringon alla.

Sinun sininen ovesi

on minulle tie kaikkeen

mitä ei ole,

mikä vain uneksitaan."

- Katri Vala

Täydellinen Sunnuntai

Tänään on täydellinen sunnuntai. Ainoa päivä tällä viikolla, kun koko perhe on koko päivän koossa ja kotosalla.
Aamulla sain nukkua hitusen pidempään, kun Mies otti mukelot mukaan ja vei koiran aamulenkille. Aika ihanaa. Ja helvetin harvinaista. :P
Heräsin siihen, kun tekivät lähtöä ja näin ollen sain juoda aamukaffet rauhassa. Aika ihanaa kertoimella kymmenen.
Päivällä lähdettiin kauppaan. Reissu sujui täydellisesti. Toisin sanoen kukaan ei kiukutellut, murjottanut tai saanut itkupotkuraivareita. Aika ihanaa kertoimella sata.
Tultiin kotiin ja tehtiin yhdessä ruokaa. Tortilloita. Aika piiiiiiiip hyvää!!! Tänään ostettiin niihin kaikkea ekstraherkkua väliin; muunmuassa sinihomejuustoa ja fetajuustoa. Mitäs muuten kuuluu teidän tortillaherkkuihin, tai syöttekö niitä ylipäätään? Meillä tykätään kaikesta ei-niin-tulisesta, mutta niihinhän voi laittaa melkein mitä tahansa!! Tortillat on mun mielestä mainio sunnuntairuoka: Helppoa, hyvää ja kuitenkin siinä on monellekin tekemistä. Pilkkomista, paistamista (esim. kanaa!) jne. Yhdessä on mukavampaa tehdä ruokaa!


Tortilloiden jälkeen oli jälkkärin vuoro. Tänään ei tehty mitään itse, vaan ostettiin kaupasta ihan mielettömän hyviä leivoksia! Jonkinsortin lehti- tms. taikinan sisässä on mustikkamössöä! Hui kun hyviä!! Taisivat olla Leipomo Rostenin. Suosittelen maistamaan, jos jossain tulee vastaan!

Ruokailun jälkeen täytyi tietenkin ottaa pienehkö lepohetki. Pikkuinen nukkui, Esikoinen katsoi leffaa sunnuntaikarkkiensa kanssa, ja Mies otti ihan  vaan levon kannalta... ja minä tietysti hilluin taas kameran kanssa tallentamassa näitä ikimuistoisia hetkiä :)


Miten teillä vietetään sunnuntai-päiviä? Tai muita vapaapäiviä? Teettekö jotakin erityistä perheen kesken vai oletteko vaan?

Minusta "vain oleminen" on parasta!! Tietysti joskus on kiva tehdäkin jotain, mutta tälle päivälle riitti kaupassa käynti ja ruokailu ja yhdessä oleilu.
Arkielämä on yleensä niin hetkistä, että välillä on hyvä vaan olla tekemättä mitään niin ihmeellistä!

Emme myöskään siivoa sunnuntaisin, kuten kuvasta näkyy...kenkä keskellä olohuonetta! :D


Ja koiruuskin sai kaupasta tänään sunnuntai"herkkua", pehmopossun, joka röhkii. Sitä tuo kanniskeli ylpeänä pitkin kämppää ja pysähtyi välillä maistelemaan sitä. Saas nähdä, kauan muuten possu kestää ehjänä. Yleensä noiden lelujen elinkaari ei ole kovinkaan pitkä meitin koiran käsittelyssä! :)




Nyt aion palata Täydellisen Sunnuntain viettoon, toivottavasti säilyy yhtä täydellisenä loppuun asti!!

Voittajan on helppo hymyillä

Elikkäs haastattelu, jota jännitin eilen niin hirrrrmuisasti meni selvästikin hyvin, koska minut valittiin kouluun!! Jes! Mieletön fiilis!! Viikon päästä maanantaina tämä äippä suuntaa sitten takaisin koulun penkille. Ja ennen sitä on tietenkin pakko ostella hiukan koulutarvikkeita. Ihan pakko!! :P
Hiukan kyllä jänskättää, että kuinka sitä jaksaa kaiken (lapset, koiran, kodin ja koulun ja Miehenkin vielä), mutta kai sitä sitten vaan jaksaa paahtaa, kun pakko on. Silti odotan aika innolla kodin ulkopuolista elämää...sielläkin kuulemma on sitä? :D

Ostin muuten taannoin Askon ale-laarista tällaisen kulhon...en kyllä tiedä vielä minne laitan sen,  mutta nätti on kuin mikä. Ja sudenkorentoja hei!! Se suorastaan huusi nimeäni, kun olin kävelemässä ohi...tiedätte varmasti tilanteen? Viattomasti olette kiertelemässä kauppoja vailla minkään näköisiä ostoaikeita, kunnes kuulet nimeäsi kutsuttavan...käännähdät ja näet sen. Vaatteen, huonekalun, maton, taulun...joskus myös ruokakaupassa esimerkiksi jäätelöt tai suklaat huhuilevat  minua.
Silloin ei vain voi kieltäytyä. On pakko vastata kutsuun.

Jepsis--- kohta aion vastata sipsipussin kutsuun ja linnottautua sen kanssa sohvalle television äärelle. Parisuhteen laatuaikaa.

Jännitystä elämään

Hui. Huomenna olis luvassa haastattelu siihen kouluun ja koulutukseen, johon oon hakenut. Aika huikeesti jännittää jo nyt, kun se on heti aamulla. Mulla on huimat kymmenen minuuttia aikaa vakuuttaa tyypit siitä, että kuulun niiden kolmenkymmenen joukkoon, jotka sinne valitaan. Toistan: hui!!!
No. Ei kai siinä muuta voi, kuin päästää oma ihana persoonani valloilleen ja valloittaa kaikki mun sisäisellä valollani...tai jotain? :D Tai sitten yritän vaan olla normaali. Kai nyt luulis, että sitä kymmenen minuuttia pystyy...

Pikkuisen päivähoitotaival alkoi tosiaan tällä viikolla, mutta ei kovinkaan lupaavasti. Toinen on itkustellut siellä, eikä tietenkään ole syönyt suupalaakaan. Täytynee toivoa vaan, että jatkossa sujuu paremmin. Onhan tuo ollut hiukan flunssainenkin, joten ehkä sekin vaikuttaa sopeutumiseen. Ihan vaan sydäntä särkee mennä hakemaan toinen, kun naama on turvoksissa itkun jäljiltä ja ilme on syyttävääkin syyttävämpi, kun hänet on jätetty sinne...*huokaus* 
Ehkä nyt vaan lopetan dramatisoinnin ja turhan tunteilun ja vakuutan itselleni, etten ole niin huono äiti, kun tällä hetkellä tuntuu...

Jepp. Kävin tänään muuten apteekissa ja ostin sitten kaikkea mahdollista vastustaakseni pöpöjen hyökkäystä. Tai lieventääkseni tämänhetkistä olotilaa (ei kovinkaan kehuttava)..nyt on nenäsuihketta, allergiapillereitä ja D-vitamiinia. Bephantenia meillä on aina kaapissa, samoin Finrexiniä. Jota aion huoletta siemailla huomisaamuna ennen The Hetkeä, jotta olen mahdollisimman pirteä ja terveenoloinen...hmm.  

Jännittää. Joko sanoin että jännittää?
Pitäisiköhän tehdä tänään jotain mielikuvaharjoituksia, niinkuin urheilijat?

Tai ehkä pöllin Esikoisen Bagukanin mukaan. Siinä on kuulemma jotain mystisiä voimia... (halusi välttämättä, että otan kuvan siitä..)


Minä kuittaan tältä päivältä, pitäkää ihmiset peukkuja!!

 

Köh.

Köhköhköh. Eli flunssassa ollaan. Pikkuinen oli eilen ensimmäistä päivää hoidossa (muutaman tunnin vain), ja oli iltaa kohden kovin köhäinen ja nuhainen. Tänään jäätiin siis kotiin sairastamaan, varsinkin kun omakin kurkku on tosi kipeä ja voimat on kadoksissa.
Ja kukakohan on viime yön aikana käynyt meillä ja pistänyt paikat ihan sekaisin? :P Varmaan naapurin Erkki-Pertti taas...se äijä ei kyl osaa pysyä kotonaan, vaan täytyy viattomien ihmisten kodeissa käydä öisin riekkumassa ja levittelemässä likaisia vaatteita pitikin lattiaa... Eli toisin sanoen: sekaista on, enkä jaksa siivota...*huokaus*

Sairastaminen voisi olla välillä ihan kivaa... sitähän voisi nukkua ja katsella leffoja ja juoda litroittain kuumaa mustaviinimarjamehua, JOS ei olisi lapsia. 
Kaikki lapselliset ihmiset tietävät taatusti, kuinka kamalaa on olla kipeänä, mutta ei voi voi levätä. Ka-ma-laa. 
Onneksi en (ainakaan vielä) ole kovin huonossa hapessa, päikkärit ajattelin kuitenkin vetäistä.

Viikonloppu meni suhteellisen railakkaissa merkeissä, olin vanhassa kotikaupungissani käymässä ja moikkaamassa siellä asuvia ystäviäni. Kivaa oli!! Vaikka olin vain yhden vuorokauden reissussa, oli aikamoista luksusta päästä kotoa pois. Yksin. Kahden tunnin junamatkakin meni kuin hujauksessa ihania syysmaisemia katsellen!

Ja eilen illalla pääsin oikein "eläviin kuviin". Leffaan siis. Kävin katsomassa suhteellisen tuoreen kotimaisen, oikeasti olemassa olleeseen (Anna Lappalaiseen) perustuvan Prinsessan. 
Laittoi kyllä ajattelemaan ihmisyyttä ja ns. normaalin ja "hullun" häilyvää rajaa.
Hieno elokuva oli, joskaan ei toki yhtään niin vaikuttava mielestäni, kun vaikka samoissa aihepiireissä liikkunut Yksi lensi yli käenpesän, jonka näin teini-ikäisenä ensimmäisen kerran, ja johon palaan aina uudelleen.
Prinsessassa oli hiukan keveämpi tunnelma ja hyvä niin! Suosittelen katsomaan ainakin kerran. Näyttelijät olivat muuten ihan nappivalintoja rooleihinsa! Katja Kukkola oli mielestäni loistava Prinsessana!!


Tietenkin leffan loppumusiikki oli aivan ihana! Paula Vesalan ja Mariskan sanat, Sävel Tuomas Kantelisen. Johanna Kurkela laulaa. Ei voi olla huono!




Nyt päikkäreille ja parantumaan! <3

Lokakuu!!

Tänään oli ihan käsittämättömän ihana aamu. Istuin pihalla silmät kiinni ja haistelin syksyä. Kylmää ja lämmintä samaan aikaan. Kirpeää ja kosteaa. 
Kun olin koiran kanssa lenkillä, sillä meinasi mennä hermot mun kanssa kun pysähtelin jatkuvasti ihailemaan maisemia. Syksyn värit ovat ihan parasta!! Ja se valo...syksyn valo. Kun se siivilöityy keltaisten ja punaisten lehtien lävitse. Syksy on kaikkien aistien ilotulitusta!

Ehkä olen vain tulossa vanhaksi, mutta nykyään tuntuu siltä, että aika ja elämä ylipäätään juoksevat liian nopeasti eteenpäin. Liian vähän on aikaa pysähtyä. 
Joitakin ihmisiä pysähtyminen pelottaa. On helpompaa vain juosta koko elämä läpi miettimättä mitään ja saavuttaa mahdollisimman paljon. Ihan sama mitä, kunhan loppujenlopuksi on joku lista saavutuksista, joilla voi määrittää itsensä ihmisenä.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pysähtyminen kannattaa. Liian paljon ihania asioita jää huomaamatta, jos ei pysähdy välillä. Joka päivä.

Voi kun näitä ihania syksyn päiviä voisi imaista johonkin varastoon ja avata vaikka marras-joulukuussa, kun on pimeää ja usein lumetontakin!!

Täytyy sanoa, että on etuoikeus asua näin lähellä merta. Eli noin kilometrin päässä. Se riittää. Aamuisin meri tuoksuu meille asti. Meri on aina ollut tärkeä minulle. Rakastan sitä suolaista tuoksua ja tuulta..voi kun joskus vielä pääsisi purjehtimaan. Jos joskus rikastun, hankin oikean purjeveneen ja lähden merille! :)

Seuraavaksi biisi, joka on viime aikoina pureutunut sieluni syvimpiin syövereihin ja saanut itkemään enemmän kuin kerran!
Kuunnelkaa ja rakastukaa tähän, ihmiset! Mikä on kauneutta, jos ei tämä?

Haaste!!

Ahmu laittoi minulle tällaisen hauskan haasteen blogissaan ja ajattelin vastailla siihen näin aamupäivän ratoksi. Laiskana kun olen tänään(kin), niin en jaksa jakaa sitä  juuri nyt eteenpäin, mutta jos intoa riittää, niin poimikaa täältä matkaanne!
Elikkäs. Pointtina on vastata kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvillä kirjoilla. Tai siis niiden nimillä tietysti. :)

1. Oletko mies vai nainen?
-Ronja ryövärintytär

2.Kuvaile itseäsi?
- Tyttö joka ei halunnut lähteä tarhaan


3.Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Enkelit ja demonit


4. Kuinka voit?
- Veronika päättää kuolla


5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
- Paratiisini puut


6. Mihin haluaisit matkustaa?
- Humiseva harju


7. Kuvaile parasta ystävääsi
- Pikku prinsessa


8. Mikä on lempivärisi?
- Lyhdyn loisteessa


9. Millainen sää on nyt?
-  Vain aurinko muistaa


10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
- Tuhat ja yksi yötä


11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
- Anna mun kaikki kestää


12. Millainen on parisuhteesi?
- Syttymispiste


13. Mitä pelkäät?
- Arvaa kuinka paljon sinua rakastan

14. Päivän mietelause
- Lapsuus on yhtä helvettiä


15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
- Kasva isoksi ja iloiseksi

16. Miten haluasit kuolla?
- Kuutamolla

--------

Sanot kymmenen,
tuhat
kertaa, että
rakastat.

Minä hymyilen
ja vuodan sydänvereni kahvikuppiin,
sillä sinun silmäsi kertovat
sen mitä huulet
eivät vielä tiedä:

Sinä aiot lähteä
palaamatta koskaan

Hetken aikaa
aion valehdella kanssasi
vielä
Hetken aikaa
luulet voittaneesi

vaikka ilmassa leijailee
jo häviön kitkerä tuoksu
 ja silmät kirvellen
väistän katsettasi
jotta se ei
paljastaisi enempää

Rakkautta.

Hyvää torstaita ihmiset.
Tämä päivä tuntuu hiukan itseasiassa perjantailta (ts. viikonlopun alulta), ja ihan siitä syystä että Miehellä on huominen ja viikonloppukin vapaana! Jee!! Kivaa nähdä välillä muutoinkin kuin iltaisin parin tunnin ajan.
Aion olla rohkea ja sanoa sellaista mitä en yleensä sano siinä pelossa, että sen seurauksena alkaa paskaa tulla niskaan. Meillä menee hyvin.
Kas noin. Ei muuta kuin odottelemaan, että mitä tapahtuu seuraavaksi.. STOP tykkänään!!!!! Ei negatiivista energiaa nyt tähän!! Kiitos. 

Meillä menee hyvin tarkoittaa myös sitä, että minulla menee hyvin pääkopan sisällä. Pitkästä aikaa jaksan uskoa tulevaisuuteen ja ajatella oikeasti, että kaikki järjestyy. Pitkästä aikaa on sellainen fiilis, että olen saanut kuitenkin elämältä paljon hyviä asioita. Välillä koen niin onnellisia hetkiä, että se hirvittää. Viimeksi kun tunsin olevani näin onnellinen, tapahtui kauheita.

Minulla ei ehkä ole olleet ne parhaat lähtökohdat elämään, en ehkä ole elänyt elämääni samalla kaavalla kuin monet ihmisistä (kuten hankkinut koulutusta, vakituista duunipaikkaa, rivitalon pätkää ja Volvoa ennen lapsia), Mieskään ei ole aina ollut se unelmien prinssi kaksisuuntaisensa takia, mutta silti. Tällä hetkellä koen saaneeni elämältä juuri niitä asioita, joita olen toivonut ja enemmänkin. Minua on rakastettu. Juuri tällaisena hankalana, rikkinäisenä ja hurjalla tempperamentilla varustettuna ihmisenä. Se on loppupeleissä ainoa asia joka elämässä merkitsee jotakin, kun kaikki turha riisutaan pois. 

Rakkaus voi siirtää vuoria ja tehdä mahdottomasta mahdollista.

 

Jep. Eiköhän tässä ollut paatoksellista tekstiä ihan riittämiin taas...pahoitteluni! :P 

Ylläoleva kuva on muuten (asiasta kukkakeppiin) yksi lempikuvistani viime kesältä. <3

Minulta ei näköjään tule tänään mitään järkevää ulosantia, lopetan siis. Ja jos ei vielä tullut selväksi, niin Rakastakaa. Ihan sama ketä, mitä, missä ja milloin. Kuitti.