Lamaantumista.

Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista ja ei juurikaan mitään. Ei ainakaan mitään niin dramaattista, jolla pystyisin perustelemaan poissaoloni bloggailusta.
Sairasteltu on koko perheen voimin. Päivät tuntuvan häviävän johonkin, vaikken saa mitään edes aikaiseksi. Olen yrittänyt vakuutella, etten suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa bloggailemattomuudestani, mutta se ei oikein tunnu toimivan. Kyllä tässä hiukan on sellainen fiilis, että jos en edes saa blogia kirjoitettua, niin mitä sitä sitten saa aikaiseksi...eipä paljon mitään.

Kun on liikaa kaikkea mitä pitäisi tehdä (paljon juoksevia asioita, jouluvalmisteluja, lahjojen ostelua jne jne.), mutta mitään ei tahdo saada aikaiseksi tapahtuu lamaantuminen. Ei siis todellakaan saa tehtyä mitään. Tälläkin hetkellä minulla lista asioista, jotka pitäisi hoitaa. Koiran rokotus (aika on edelleen varaamatta), Esikoisen hammaslääkäri (sinnekin pitäisi soittaa ja varailla aika) ja tietysti joululahjat ja muut jouluvalmistelut...tykkään joulusta, mutta vihaan jouluostosten tekemistä. Jos olisin rikas, palkkaisin jonkun ostoksille puolestani...*huokaus*.

Jos yrittäisin ensi viikolla ryhdistäytyä. Jotenkin pakottaa itseni toimimaan taas. Järjestäytyneesti. Vinkkejä, anybody? Itsekuri ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani...

No. Mitä sitten olen tehnyt viime aikoina?

 Sairastanut. Ylläolevassa kuvassa ystäväni tuliaiset minulle sairauden hetkellä: mustaherukkamehua, Ibumaxia, sitruunoita (teetä varten) ja rommia lämmittämään :) Kiitos vielä kerran <3

 Olen myös lämmittänyt jalkoja toisen ystäväni tekemillä villasukilla. Eikös ole aika sympaattiset? :)

 Heti flunssailun jälkeen olen ulkoillut koiran kanssa ahkerasti ja nauttinut ihanasta talvesta! Kyllä lumi on ihana juttu!!

 Tämä kuva on pihaltamme eilispäivältä. Lunta tuprutti aika hurjat määrät!!




Ja viimeiseksi hassuin juttu (omasta mielestäni), mitä olen viime aikoina tehnyt: neulominen.

 En ole koskaan mielestäni ollut mikään käsityöihminen (lyhyehköllä kärsivällisyydelläni voi olla jotain tekemistä asian kanssa), mutta taas kiitettäköön ystävääni, jolta olen saanut henkistä ja konkreettistakin tukea tähän projektiin. Katsotaan siis, valmistuuko kaulahuivini koskaan. Jos valmistuu, lupaan informoida siitä hyvinkin näkyvästi! Ehkä osaan vielä yllättää, itsenikin ;)  
Nyt tämä neiti lähtee kaupoille tekemään itsenäisyyspäivän ruokaostoksia...can´t wait!! :)