Valitivali ja valivalivali.

Erehdyinpäs lueskelemaan omia tekstejäni ja postauksiani ja tulin siihen tulokseen, että olen kamala valittaja. En osaa edes olla valittamatta siitä, kuinka paljon ja liikaa valitan... :D
Jotenkin alkoi tuntua, että suurin osa postauksista on jonkinlaista avautumista jostain asiasta tai tilitystä siitä, kun on niin rankkaa. 
Älkääs nyt ymmärtäkö siellä väärin, minua ei haittaa lukea toisten blogeja, joissa avaudutaan ja tilitetään, mutta oma teksti ärrrrrsyttää....valittaja kun olen. :D
Jotenkin inspiroiduin tuosta JOnnan viime postauksesta, joka sai hyvälle mielelle! Sai myös ajattelemaan omia ILOn aiheitani. Tai sitä, miksi minulle on niin paljon helpompaa kirjoittaa negatiivisista jutuista kuin iloisista asioista?

Ehkä olen sellainen muutenkin; elämästä on helpompaa löytää ne huonot jutut kuin ne, jotka on oikeasti hyvin? Tai sitten se on kausittaista. Vaikeaa tietysti löytää positiivisia asioita ja fiiliksiä, kun masentaa ja ahdistaa. Mutta en nyt koko blogin ajan (tietääkseni) ole ollut ahdistunutkaan...

Toisaalta olen myös sitäkin mieltä, että siitä on kirjoitettava mistä tuntuu, että on kirjoitettava. Turha lähteä etsiskelemään niitä kevyempiä aiheita väen vängällä, jos on kerran avautumisen fiilis...

Jotenkas. Voin yrittää kirjoittaa iloisemmista aiheista välillä (suunnittelen jopa jonkinsortin sisustuksellista postausta, jos vain kehtaan), mutta mitään en lupaa kumminkaan... :D 

 

 Kuvassa juuri kaksi vuotta täyttänyt pikku-herramme (joka pitkän tukan takia näyttää pikku-neidiltä...toivottavasti ystäväni pääsee nopeasti tänne saksiensa kanssa; itse en ole uskaltanut Fiskarseilla...) 

Tämä oli hiukan hätäisesti tehty postaus, mutta tulipahan tilitettyä taas! :D

 

Päivitys.

Blogistanialaiset ystäväni.
Tuossa jokin aika sitten yhtenä aamuna heräsin. (Todella yllättävää muuten...)
Avasin silmät ja tajusin samantien, että en oikeastaan halua herätä. Käänsin kylkeä, mutta en saanut unta. Ryömin ylös sängystä katsomaan kelloa. 12.45.
Ihme, etten saanut unta...

Fiilis on joka kerta sama. Vähän kuin vanha, tuttu ystävä tulisi vierailulle. Tuttu ja turvallinen. Tiedän, mitä tuleman pitää. En koskaan osaa ennustaa, kuinka pitkään vierailu kestää sillä kertaa.
Ahdistaa. Päivät kulkevat ohitse vailla merkitystä. Tekisi mieli itkeä, muttei pysty. Paniikkikohtauksia. Aamulla (tai päivällä) en halua herätä. Koko päivän odotan vain, että tulee ilta ja pääsen nukkumaan taas.


Yleensä tämä alkaa huhti-toukokuussa, kun aurinko alkaa paistaa ja kevät tekee kovin tuloaan. Silloin haluan vain maata pimeässä. Valo ahdistaa.
Tiedän kyllä syyn siihen, että tänä vuonna ollaan näinkin ajoissa näissä tunnelmissa. Tämä oli odotettavissa.

Joten. Nyt ei muuta, kuin odotellaan. Annetaan päivien ja viikkojen kulua. Yleensä nämä fiilikset kestävät kerrallaan kahdesta viikosta pariin kuukauteen.
En ole enää vuosiin jaksanut huolestua. Tiedän tämän olevan ohimenevää. Juuri silloin, kun alkaa tuntua ettei enää kestä, niin alkaa helpottamaan.

Ei muuta, kuin odottelemaan että elämään palaavat muutkin värit kuin harmaan eri sävyt.

Uuden vuoden vastaanotto

Iltaa. Eilen tuli vietettyä uuden vuoden vaihtumista aikuisseurassa ystävien/tuttavien kanssa. Ilta sujui ihanasti  hyvien syömisten ja juomistenkin merkeissä.

Alkudrinksu.

Loppu!!

Ruokaa!!

Illan parasta musiikkia!!

Pohjat.

Täällä päässä on nyt aivotoiminta sen verran kohmeessa, että syvemmät mietinnät on parempi jättää myöhempiin ajankohtiin...ei sitä näemmä illanvietoistakaan selviä, niin kuin ennen...*huokaus*

Pitemmittä puheitta, Hyvää yötä. :)

Joulu tulee, valmiina tai ei!

Totesin tänä aamuna, että itsesäälissä (kirjoitin ensin vahingossa "itsesällissä" :)) rypeminen jeesaa tässä nyt paljoakaan. Tai yhtään. Jos jossain olen loistava, niin juuri itsesäälissä rypemisessä. Onnekseni sentään tiedostan sen, ja kykenen rajaamaan sen vaikka yhteen päivään. Sen jälkeen jaksaa taas olla reipas. Olen tosin sitä mieltä, että välillä on hyvä pysähtyä ja mietiskellä syntyjä syviä. Pohtia omaa olemistaan, syitä ja seurauksia. 
Liikaa on ihmisiä, jotka eivät paljoa mieti, porskuttavat vaan eteenpäin.

Koska itselläni joulufiilis ei tule itsestään vaan sitä pitää houkutella esiin, otin tänään itseäni niskasta kiinni. Onneksi taloudessa on myös kuusivuotias painostaja, joka heti aamusta aloitti "Joko me äiti tänään leivotaan pipareita?"-kysymyksillä pommittamisen.

Joten. Leivottu on. Vihdoin. Onneksi.
Siivottukin on.
Huomenna vielä kaupoille hoitamaan viimeiset ostokset.

Sitten saa Joulu tulla.

Hui Hai!!

Rakkaat ystävät ja maanmiehet. Olen ryhdistäytynyt. Ainakin hetkellisesti, siis! :)

Tällä viikolla olen tehnyt kaikkea sitä, mitä taannoin kerroin vältelleeni, elikkäs:
Sain varattua vihdoin koiran rokotusajan ja se olikin jo heti seuraavana päivänä. Lisäksi olen hoitanut juoksevia asioita tällä viikolla huimat määrät ja ostanut joululahjoja. Kassitolkulla. Tilin saldo on pikkuhiljaa pakkasen puolella.
Mutta eipä tuo haittaa! Pääasia, että hommat on hoidossa.
En ole mikään hirmuinen jouluihminen. Joulu on ahdistavaa aikaa, monistakin syistä. Tänä vuonna olen päättänyt ottaa aika lunkisti. Perheen kanssa olemme pitkästä aikaa kotosalla aattona (monena vuonna olemme vierailleet sijaisäitini luona), joten tulkoon joulusta tänä vuonna juuri meidän näköisemme joulu.

Ostin jopa muutaman joulujutun tänään kaupoilta. Inhoan sellaista jenkkiläistyylistä kultapunasinihopeavärivalojen sekamelskaa. Paljon ja kaikkea- tyylinen koristelu ei ole minua yhtään. Vähän jotakin. Tunne on tärkein.

Parasta tässä viikossa oli ehdottamasti se, että ystäväiseni potki jälleen kerran persuksille ja sain aloitettua jotain sellaista, mitä en moniin vuosiin ole tehnyt. Luovuus on maailman paras juttu oikein käytettynä!!! 

Ihanaa viikkoa ihmiset. Täällä inspiroitunut hullu, joka on taas löytänyt valoa pimeyden keskelle!! Puss. :)

Lamaantumista.

Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista ja ei juurikaan mitään. Ei ainakaan mitään niin dramaattista, jolla pystyisin perustelemaan poissaoloni bloggailusta.
Sairasteltu on koko perheen voimin. Päivät tuntuvan häviävän johonkin, vaikken saa mitään edes aikaiseksi. Olen yrittänyt vakuutella, etten suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa bloggailemattomuudestani, mutta se ei oikein tunnu toimivan. Kyllä tässä hiukan on sellainen fiilis, että jos en edes saa blogia kirjoitettua, niin mitä sitä sitten saa aikaiseksi...eipä paljon mitään.

Kun on liikaa kaikkea mitä pitäisi tehdä (paljon juoksevia asioita, jouluvalmisteluja, lahjojen ostelua jne jne.), mutta mitään ei tahdo saada aikaiseksi tapahtuu lamaantuminen. Ei siis todellakaan saa tehtyä mitään. Tälläkin hetkellä minulla lista asioista, jotka pitäisi hoitaa. Koiran rokotus (aika on edelleen varaamatta), Esikoisen hammaslääkäri (sinnekin pitäisi soittaa ja varailla aika) ja tietysti joululahjat ja muut jouluvalmistelut...tykkään joulusta, mutta vihaan jouluostosten tekemistä. Jos olisin rikas, palkkaisin jonkun ostoksille puolestani...*huokaus*.

Jos yrittäisin ensi viikolla ryhdistäytyä. Jotenkin pakottaa itseni toimimaan taas. Järjestäytyneesti. Vinkkejä, anybody? Itsekuri ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani...

No. Mitä sitten olen tehnyt viime aikoina?

 Sairastanut. Ylläolevassa kuvassa ystäväni tuliaiset minulle sairauden hetkellä: mustaherukkamehua, Ibumaxia, sitruunoita (teetä varten) ja rommia lämmittämään :) Kiitos vielä kerran <3

 Olen myös lämmittänyt jalkoja toisen ystäväni tekemillä villasukilla. Eikös ole aika sympaattiset? :)

 Heti flunssailun jälkeen olen ulkoillut koiran kanssa ahkerasti ja nauttinut ihanasta talvesta! Kyllä lumi on ihana juttu!!

 Tämä kuva on pihaltamme eilispäivältä. Lunta tuprutti aika hurjat määrät!!




Ja viimeiseksi hassuin juttu (omasta mielestäni), mitä olen viime aikoina tehnyt: neulominen.

 En ole koskaan mielestäni ollut mikään käsityöihminen (lyhyehköllä kärsivällisyydelläni voi olla jotain tekemistä asian kanssa), mutta taas kiitettäköön ystävääni, jolta olen saanut henkistä ja konkreettistakin tukea tähän projektiin. Katsotaan siis, valmistuuko kaulahuivini koskaan. Jos valmistuu, lupaan informoida siitä hyvinkin näkyvästi! Ehkä osaan vielä yllättää, itsenikin ;)  
Nyt tämä neiti lähtee kaupoille tekemään itsenäisyyspäivän ruokaostoksia...can´t wait!! :)

Väsynyttä tekstiä.

Päivät menevät eteenpäin nopeammin kuin olisi suotavaa. Tuntuu, ettei ole oikein aikaa mihinkään, mitä oikeasti haluaisi tehdä...kuten blogin kirjoittamiseen tai kuvaamiseen. Viikonloppukin hujahti ohitse yhdessä silmänräpäyksessä, oli kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin puuhaa koko ajan.
Tavallaan olen sosiaalinen otus ja nautin koulusta ja uusista ihmisistä, mutta mun sosiaalisuudella on rajansa. Kun mitta tulee täyteen, en kestä edes omaa äijää, tai varsinkaan. :)
Kun on saanut hiukan olla ihan vaan oman itsensä kanssa ja tehdä jotakin aivan omaa, sitä jaksaa taas antaa jotakin itsestään muillekin.
Näin perheellisenä sitä omaa aikaa on vaan yleensä sietämättömän vähän. Se pitää suorastaan repiä väkisin jostakin. Mutta vuosien saatossa (ihan kuin olisin jotenkin tosi vanha!! :) ) olen ymmärtänyt, kuinka elintärkeää on pitää huolta omasta ajasta.

Naapurin kissa spotattu!!

Oli miten oli, olen kuitenkin tykännyt tästä uudesta elämänvaiheesta. Niin paljon kuin nautinkin äitiydestä, on silti välillä kiva olla muissakin rooleissa. 
Hassu fiilis, kun ei yhtään tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa (pääsenkö jatkoon) ja millaiset haasteet odottaa.

Joskus elämä on niin pienistä asioista kiinni. Ihmisten elämäntarinoita tässä viime aikoina kuunnelleena voin sanoa, että olen päässyt loppujenlopuksi aika vähällä tässä elämässä. Monikin asia voisi olla paljonkin huonommin.
Ihmiset selviävät uskomattomista asioista uskomattoman selväjärkisinä. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Itse en voi näilläkään kokemuksilla sanoa olevani kovinkaan normaali...:D
Vaikea tietysti tietää, mitä nurkan takana odottaa. Ja parempi ettei tiedäkään.

Läpäläpätystä.

Iltaa ihmiset!! Kas näin, ensimmäinen kouluviikko yhtä päivää vaille pulkassa. Enkä ole hullua hurskaammaksi tullut! Entistä sekopäisemmäksi vain, jos mahdollista...

Selvennykseksi sanon tähän väliin, että kyseessä on itseasiassa koulutuksen suppilovaihe eli 6 viikkoa kestävä jakso, jonka jälkeen porukasta diskataan 1/3 ulos. Hoitoala on kyseessä (sitä kun JOnna kyseli), ja täytyy sanoa, että aika rankka meininki on ollut tällä viikolla. Testattu on erilaisin menetelmin erilaisia osa-alueita. Tuntuu, kuin aivot olisi olleet jossain kuivausrummussa koko viikon.
Yksinkertaisesti on tullut käytettyä sellaisia osia aivoista, joilla ei ole vuosiin ollut mitään käyttöä..
Ja ensi viikon jälkeen olisi vuorossa työharjoittelu, jolla on ilmeisesti suuri merkitys jyvien ja akanoiden erottelussa.

Toivon todella pääseväni jatkoon, koska en vain voi kuvitella itseäni missään muussa ammatissa!! Tai no...tietysti vaikka kirjailijana tai vapaana taiteilijana, jos lahjat riittäisivät :)
Anyways, pitäkäähän minulle peukkuja jatkon suhteen! Tämänpäiväisten matematiikkatestien jälkeen en ole kovinkaan toiveikas itse...

Niin tai näin, kouluun on ollut kiva mennä. Se on ollut tervetullutta vaihtelua kotielämään. Ja uusien ihmisten tapaaminen on (lähes) aina kivaa!
Eikö muuten olekin hassua, että näin aikuisiälläkin ihmiset pyrkivät klikkiytymään? Jo ensimmäisen päivän aikana jutellaan niiden tiettyjen kanssa, joiden vieressä istutaan ja joiden kanssa "hengataan" ruokatunnilla.
Ehkä asiat eivät ole muuttuneet kovinkaan paljon kouluajoista...itselläni kädet hikosivat ja syke kohosi hurjiin lukemiin, kun piti esitellä itsensä koko luokalle! :)

Taidan tästä siirtyä piakkoin vaakatasoon, hiukan on väsyttänyt viime aikoina!!  

Hyvää Yötä.

Ensimmäinen koulupäivä neljän tunnin yöunilla takana.
Olen niin väsynyt, että voisin itkeä.

Koulupäivä sujui mainiosti, mutta muut osa-alueet elämässä potkii päähän ja kunnolla. Vituttaa.

Miksei joskus voisi olla niin, että aivan kaikki asiat elämässä olisi edes hetken hyvin? Minkä takia yhden jutun mentyä hyvin ja putkeen alkavat muut jutut elämässä rakoilla?

Olen niin täynnä kaikenlaista paskaa ja kaikenlaisia paskoja ihmisiä, että taitaa olla nyt parempi mennä vaan nukkumaan, ennen kuin alan tilittämään oikein toden teolla.

Nti Korento kiittää ja kuittaa. 

Voittajan on helppo hymyillä

Elikkäs haastattelu, jota jännitin eilen niin hirrrrmuisasti meni selvästikin hyvin, koska minut valittiin kouluun!! Jes! Mieletön fiilis!! Viikon päästä maanantaina tämä äippä suuntaa sitten takaisin koulun penkille. Ja ennen sitä on tietenkin pakko ostella hiukan koulutarvikkeita. Ihan pakko!! :P
Hiukan kyllä jänskättää, että kuinka sitä jaksaa kaiken (lapset, koiran, kodin ja koulun ja Miehenkin vielä), mutta kai sitä sitten vaan jaksaa paahtaa, kun pakko on. Silti odotan aika innolla kodin ulkopuolista elämää...sielläkin kuulemma on sitä? :D

Ostin muuten taannoin Askon ale-laarista tällaisen kulhon...en kyllä tiedä vielä minne laitan sen,  mutta nätti on kuin mikä. Ja sudenkorentoja hei!! Se suorastaan huusi nimeäni, kun olin kävelemässä ohi...tiedätte varmasti tilanteen? Viattomasti olette kiertelemässä kauppoja vailla minkään näköisiä ostoaikeita, kunnes kuulet nimeäsi kutsuttavan...käännähdät ja näet sen. Vaatteen, huonekalun, maton, taulun...joskus myös ruokakaupassa esimerkiksi jäätelöt tai suklaat huhuilevat  minua.
Silloin ei vain voi kieltäytyä. On pakko vastata kutsuun.

Jepsis--- kohta aion vastata sipsipussin kutsuun ja linnottautua sen kanssa sohvalle television äärelle. Parisuhteen laatuaikaa.

Jännitystä elämään

Hui. Huomenna olis luvassa haastattelu siihen kouluun ja koulutukseen, johon oon hakenut. Aika huikeesti jännittää jo nyt, kun se on heti aamulla. Mulla on huimat kymmenen minuuttia aikaa vakuuttaa tyypit siitä, että kuulun niiden kolmenkymmenen joukkoon, jotka sinne valitaan. Toistan: hui!!!
No. Ei kai siinä muuta voi, kuin päästää oma ihana persoonani valloilleen ja valloittaa kaikki mun sisäisellä valollani...tai jotain? :D Tai sitten yritän vaan olla normaali. Kai nyt luulis, että sitä kymmenen minuuttia pystyy...

Pikkuisen päivähoitotaival alkoi tosiaan tällä viikolla, mutta ei kovinkaan lupaavasti. Toinen on itkustellut siellä, eikä tietenkään ole syönyt suupalaakaan. Täytynee toivoa vaan, että jatkossa sujuu paremmin. Onhan tuo ollut hiukan flunssainenkin, joten ehkä sekin vaikuttaa sopeutumiseen. Ihan vaan sydäntä särkee mennä hakemaan toinen, kun naama on turvoksissa itkun jäljiltä ja ilme on syyttävääkin syyttävämpi, kun hänet on jätetty sinne...*huokaus* 
Ehkä nyt vaan lopetan dramatisoinnin ja turhan tunteilun ja vakuutan itselleni, etten ole niin huono äiti, kun tällä hetkellä tuntuu...

Jepp. Kävin tänään muuten apteekissa ja ostin sitten kaikkea mahdollista vastustaakseni pöpöjen hyökkäystä. Tai lieventääkseni tämänhetkistä olotilaa (ei kovinkaan kehuttava)..nyt on nenäsuihketta, allergiapillereitä ja D-vitamiinia. Bephantenia meillä on aina kaapissa, samoin Finrexiniä. Jota aion huoletta siemailla huomisaamuna ennen The Hetkeä, jotta olen mahdollisimman pirteä ja terveenoloinen...hmm.  

Jännittää. Joko sanoin että jännittää?
Pitäisiköhän tehdä tänään jotain mielikuvaharjoituksia, niinkuin urheilijat?

Tai ehkä pöllin Esikoisen Bagukanin mukaan. Siinä on kuulemma jotain mystisiä voimia... (halusi välttämättä, että otan kuvan siitä..)


Minä kuittaan tältä päivältä, pitäkää ihmiset peukkuja!!

 

Monday, tuesday, happy day....

...joopa joo!!!!!
Tiedättehän niitä aamuja, jolloin ketuttaa jo heti, kun saa silmät auki? Kun keittelet aamukahvia toivoen, että paska fiilis liukenee sumpin kanssa ja sitten eilinen suodatinpussi kahvinpuruineen leviää pitkin mattoa? Niitä aamuja jolloin lapset on ärsyttäviä ja hankalia ja miehenkin olisi syytä pitää suunsa supussa, jos omaa yhtään itsesuojeluvaistoa?
Mm. Yleensä näillä päivillä on vielä tapana mennä vituilleen alusta loppuun saakka..
Tämän aamun pilasi varmaankin se, että on maanantai. En keksi mitään muuta syytä.
En yhtään jaksaisi pukea vaatetta itselleni tai Pikkuiselle ja raahautua tohon harmaaseen ankeaan aamuun viemään koiraa lenkille!! Sen jälkeen pitäisi raahautua vielä kauppaan. Hirveän vaativaa.

Haluan kesän takaisin!!!!!!!

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takuulla yllätyt. Mitään karhujen piknikkiä (vai mikä siinä laulussa nyt onkaan) ei onneksi tullut kumminkaan vastaan, mutta kaikkea muuta ihanaa nähtiin kyllä Pikkuisen kanssa. Minä olin kärppänä kameran kanssa (näin niin kuin luontovertausta käyttäen), ja Pikkuinen simahti kesken reissun...sitä se raikas syysilma teettää!!

Sattumalta hyvin lähellä kotiamme sijaitsee aivan ihana luontopolku! Siellä tulee käveltyä paljon, niin kesällä kuin talvellakin. Ihanaa olla näin lähellä luontoa, vaikka liki kaupunkia asummekin! 
Siellä asuvat eläimet ovat kyllä hirmuisen kesyjä. Talitintit tulivat uteliana kurkkimaan aivan viereen, kun kuvasin. Oravakin kävi moikkaamassa 20 sentin päässä, mutta en aivan ehtinyt napsaista kuvaa! Mies kovasti varoitteli, että ne saattavat käydä päälle, mutta eihän niin söpön näköinen otus voi tehdä mitään pahaa! :) No juu juu. Voi se. 

 Tämän parempaa kuvaa en myöskään onnistunut saamaan tiaisista. Pitäisi ehkä olla myös hiukan parempi kamera...seliseli. Hyvähän se on muka paskaa kameraa syyttää. Itsepä en ollut riittävän vikkelä noille uteliaille! Olivat hauskan näköisiä, kun tulivat viereen ja kallistelivat päätään.
Luonnossa liikkuminen on mielestäni rentouttavaa. Tuntuu, kuin olisi edes hetken irrallaan muusta maailmasta, jossa keskeistä on suorittaminen melkein joka osa-alueella. Voi olla hiukan aikaa hiljaa ja kuunnella luontoa. 

Luonto on myös mielestäni ihmisten ja eläinten 
ohella loputtoman mielenkiintoinen kuvauskohde. Joka vuodenaikana löytyy kuvattavaa. 

Taistelen muuten edelleen flunssaa vastaan. Taistelua on kohta jatkunut jo viikko...kuinkakohan kauan tämä jatkuu? Ei tavallaan ole kipeä, mutta selvästi ei täysissä voimissaankaan. Ja nenä vuotaa! Nessut ovat taas parhaat ystäväni.
Onneksi lapset ovat sentään pysyneet aika terveinä (koputetaan puuta!!).

Tässä alkaa jo pikkuhiljaa jännittää. Tämän kuun lopussa selvinnee pääsenkö aloittamaan koulun ensi kuussa. Pääseekö siis shoppaamaan koulutarvikkeita.. :)
Niiden ostelu on vielä tässäkin iässä hauskaa!
Olin muuten jo siitäkin innoissani, kun Esikoinen aloitti sen eskarin tänä vuonna ja olimme penaaliostoksilla! Taas sai kylläkin todeta sen, että tytöille on paljon enemmän vaihtoehtoja kuin pojille. No, pääasia että herra itse oli tyytyväinen. 

Syksyisiin ja aurinkoisiin tunnelmiin lopetan tähän. Take care!

Päikkärien aikaan...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla...en suinkaan itse malta nukkua. Pikkuinen tipahti jo vartti sitten ja minä hyppään tietysti ensimmäisenä tänne! :) Mutta hei, koskas sitä muuten kirjoittelisi? Iltaisinkin pitäisi muka jotain laatuaikaa viettää Miehen kanssa...herra on muuten ollut viikon uudessa duunissa, ja tykännyt kovasti! En voi oikein sanoin kuvailla, kuinka kiva on nähdä taas että toinen on tyytyväinen ja iloinen! Minä kai voisinkin elää elämää näinkin, kotiäitinä ja bloggailijana (hih!), mutta joillekin se työ ja aiemminkin mainittu rutiini on vaan "se juttu".

  Tänään suunnittelin, että kun Pikkuinen heräilee, niin lähdetään hiukan syysmetsää katselemaan ja haistelemaan syystuulia. Ehkä kamerakin pääsee mukaan...:)
Flunssaakin hiukan pukkaa vielä, mutta olen päättänyt etten antaudu sille! Lämpimästi päälle vaan ja paljon kuumaa juotavaa!

Olen tässä viime aikoina havainnut itsessäni kummallisen tunteen: Tyytyväisyyden. Isolla T:llä. Elämä tuntuu soljuvan pitkästä aikaa eteenpäin rauhanomaisesti eikä tunnu siltä, että joka nurkan takaa pomppii joku uusi kurja juttu. Toisaalta; ehkä viime talven ja kevään jälkeen on parempikin tulla parempia aikoja välillä! Jaksaa taas uskoa parempaan ja tulevaisuuskin näyttää aika valoisalta! Ja tällä kertaa kieltäydyn ajattelemasta negatiivisesti!!

Meille tuli eilen kissa hoitoon. Viikoksi. Ystäväni lähtee Kreikkaan...*huokaus*
Mäkin haluan!!! 
No, kissassa ei toki ole mitään vikaa, suloinen kuin mikäkin, mutta. Mutta. Koiran kanssa yhteiselo on mielenkiintoista seurattavaa ja kuultavaa. Koiruutemme on kyllä tottunut kissoihin, mutta Viiru sen sijaan ei taida oikein edes tajuta, että mikä tuo iso musta möhkäle on. Kumpaakin kyllä kiinnostaisi leikkiä, mutta yhteistä säveltä ei vain löydy! Meidän koirakin vain haukkuu ja heiluttaa häntää vimmatusti. Ihmettelee varmaan, kun toinen ei reagoi muuten, kun tuputtelemalla tassulla sängyn alta. 

Sitten kun koira väsyi leikkiinkutsuun ja meni lepäämään, niin Viiru totta kai tuli vuorostaan kurisemaan siihen viereen: nyt leikitään! :)Hauska nähdä viikon aikana, löytyykö sitä yhteistä säveltä vai ei!

Sain muuten hauskan tiskirätin lahjaksi tältä samaiselta ystävältä! Aika söötti.
En ehkä raaski käyttää sitä koskaan...


Tassuttelemisiin!

Villasukista puheenollen...

...tajusin tuossa yhtäkkiä, etten taida omistaa yksiäkään sellaisia enää!! Mitäpäs muuta kuin soittamaan äkkiä hätäpuhelu ainoalle käsityötaitoiselle ihmiselle, jonka tunnen ja tilaamaan yhdet ihanat sukat! Niitä odotellessa! Olisi kyllä kivaa opetella itsekin neulomaan, mutta olen vieläkin lannistunut siitä ainoasta villasukantekeleestä, joka oli pakko yläasteella tehdä...se muistutti valmiina lähinnä jotain villaista säkkiä kuin sukkaa. Mutta ehkä vielä rohkaistun kokeilemaan. Ei se sukan varsi niinkään varmaan tuottaisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mutta se kantapää!! :)
No, toistaiseksi aion jättää käsityöt niistä kiinnostuneille ja osaaville henkilöille!

Eilen olin syyskukkaostoksilla Plantagenissa. Kaikkea olisi taas voinut lähteä matkaan, jos budjetti olisi sallinut. Onneksi oli pakko tyytyä vain "välttämättömiin" ostoksiin (kuten asian esitin Miehelle)...eli vähän kanervaa ja krysanteemia mukaan! :P
Tänään sitten tietysti innostuin taas hiukan kuvailemaan, kun oli ehkä mielettömän kaunis syysaamu! Melkein kesäinen, mutta ihana syksyn kirpeys jo ilmassa!

Seuraavaksi sitten odottelemaan vaan ensilunta! Tai no ei nyt ehkä ihan vielä..tai no miksei! Heti ruskan jälkeen olisi ihanaa jos sataisi lunta, niin jäisi välistä se kaikista synkin vaihe loka-marraskuussa...usein myös joulukuussa. 

Luulen ettei minusta näillä yöunilla saa tänään tämän parempaa irti. On meinaan hiukan sellainen olo kuin olisi muutaman olusen ottanut. Väsyttää. 

Siispä, näihin kuviin ja tunnelmiin tänään lopettelen. Kiitos ja hei.

 

Aivan varma...

...olen siitä, että kohta olen todella kipeä. Parempi tietysti olla vähän aikaa kunnolla kipeänä kuin olla monta viikkoa vähän flunssainen. Tai sitten tämä epämääräinen palelu ja jäsenien kolotus johtuu tämänpäiväisestä syksyisestä ilmasta. 
Oli kyllä ihanaa olla koiran kanssa lenkillä kun hiukan ripotteli vettä ja metsä tuoksui sateelta ja syksyltä. Odotan vaan sitä, että tulee kunnon ruska-aika! Viime syksystä muistan sen, että ruska kesti pitkään. Oli hienoa kävellä silloin vielä pentukoiramme kanssa, kun metsä oli kertakaikkisen upean värinen!


Näin syksyn tullen olen taas alkanut juomaan teetä. En oikein osaa juoda sitä kesällä, mutta syksyllä ja talvella on jotenkin ihanaa keittää kunnon kupillinen vihreää teetä! Hunajan kanssa tietysti. Teen juontikin on opeteltu asia; en aiemmin tykännyt teestä, kunnes maistoin ystäväni luona vihreää teetä ja olin myyty :) Ja terveellistäkin se on!

Yritin saada teepannustani jonkun tosi hienon ja taiteellisen kuvan, mutta en tainnut onnistua siinä... :)
Kärsivällisyyskin loppui kesken, joten tuon parempaa kuvaa ei nyt ole. Tyytykää siihen!! :P


Tänään on ollut aika hyvä päivä puolikuntoista oloani lukuunottamatta.
Aamupäivällä olin Pikkuisen kanssa kaupoilla pyörimässä ja jotain pientä tarttui mukaankin. Shoppailu on kivaa!
Ei-niin-kivaksi se muuttui siinä kohtaa, kun  Pikkuisella alkoi vissiin palaa käämi ja se alkoi pudotella hyllyistä tavaraa, kun istui rattaissa..silloin katsoin parhaaksi häippästä paikalta, heti kun olin myyjien valvovien silmien alla keräillyt tavaroita hyllyihin takaisin.


Jassoota. Taidan olla ihan valmis jo viettämään hurjaa perjantai-iltaa eli vällyjen väliin ja televisio päälle!! Mieskin on humputtelemassa biljardisalilla, joten saanpahan toljottaa ihan mitä vain haluan! Niin kuin tietty aina muutenkin... :P


Aika kaivaa ne villasukat kaapeista! Se on syksy nyt!

Maanantai...

..mutta ihan suhteellisen hyvältä vaikuttava sellainen. Esikoinen passitettiin aamulla eskariin (melkein nukuttiin kaikki pommiin), ja Mies lähti hoitamaan asioita tulevaa työtä varten. Siispä minä jäin Pikkuisen kanssa kotiin viettämään pitkää ja ihanaa aamua. Ei haittaa!! 

Näin syksyn tullen otettiin taas Sanasol käyttöön koko perheelle. Vaviskaa pöpöt!!

Aamukaffe. Karkit söin jo eilen :P

Rauhallisen aamun takaa Maikki ja Pelottava Pontso

 Oikeastaan hiukan jo etukäteen on haikea fiilis, kun ehkä jo tämän syksyn aikana tällaiset pitkät aamut jäävät historiaan. Jos pääsen opiskelemaan ja Pikkuinenkin aloittaa päivähoidon, ei paljoa jää aikaa juoda aamuisin kahvia ja katsella lastenohjelmia yöpuvut päällä. Toisaalta on ehkä ihan hyvä päästä tietynlaiseen rytmiin ja rutiiniin kiinni, mutta itse en koe välttämättä tarvitsevani sitä. Totta kai lasten kanssa on kotona ollessakin rytmiä ja rutiinia, mutta se on joustavampaa...meillä ainakin :)

Kiinanruusu

Kärsimyskaktuksen kukat

 



















Tänä aamuna fiilistelin myös kotimme kasveja, joista osa on innostunut kukkimaan...Kiinanruususta en tosin ota kunniaa, koska se nuppuili jo kun adoptoin sen viime viikolla :)
Tuntuu, ettei ole kertakaikkiaan mitään järjellistä sanottavaa, joten taidanpa iha kokeilla jos vaikka saisin tänään jotain hyödyllistäkin aikaiseksi! 

Ihanaa päivää!