Haaste!!

Ahmu laittoi minulle tällaisen hauskan haasteen blogissaan ja ajattelin vastailla siihen näin aamupäivän ratoksi. Laiskana kun olen tänään(kin), niin en jaksa jakaa sitä  juuri nyt eteenpäin, mutta jos intoa riittää, niin poimikaa täältä matkaanne!
Elikkäs. Pointtina on vastata kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvillä kirjoilla. Tai siis niiden nimillä tietysti. :)

1. Oletko mies vai nainen?
-Ronja ryövärintytär

2.Kuvaile itseäsi?
- Tyttö joka ei halunnut lähteä tarhaan


3.Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Enkelit ja demonit


4. Kuinka voit?
- Veronika päättää kuolla


5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
- Paratiisini puut


6. Mihin haluaisit matkustaa?
- Humiseva harju


7. Kuvaile parasta ystävääsi
- Pikku prinsessa


8. Mikä on lempivärisi?
- Lyhdyn loisteessa


9. Millainen sää on nyt?
-  Vain aurinko muistaa


10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
- Tuhat ja yksi yötä


11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
- Anna mun kaikki kestää


12. Millainen on parisuhteesi?
- Syttymispiste


13. Mitä pelkäät?
- Arvaa kuinka paljon sinua rakastan

14. Päivän mietelause
- Lapsuus on yhtä helvettiä


15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
- Kasva isoksi ja iloiseksi

16. Miten haluasit kuolla?
- Kuutamolla

--------

Sanot kymmenen,
tuhat
kertaa, että
rakastat.

Minä hymyilen
ja vuodan sydänvereni kahvikuppiin,
sillä sinun silmäsi kertovat
sen mitä huulet
eivät vielä tiedä:

Sinä aiot lähteä
palaamatta koskaan

Hetken aikaa
aion valehdella kanssasi
vielä
Hetken aikaa
luulet voittaneesi

vaikka ilmassa leijailee
jo häviön kitkerä tuoksu
 ja silmät kirvellen
väistän katsettasi
jotta se ei
paljastaisi enempää

Rakkautta.

Hyvää torstaita ihmiset.
Tämä päivä tuntuu hiukan itseasiassa perjantailta (ts. viikonlopun alulta), ja ihan siitä syystä että Miehellä on huominen ja viikonloppukin vapaana! Jee!! Kivaa nähdä välillä muutoinkin kuin iltaisin parin tunnin ajan.
Aion olla rohkea ja sanoa sellaista mitä en yleensä sano siinä pelossa, että sen seurauksena alkaa paskaa tulla niskaan. Meillä menee hyvin.
Kas noin. Ei muuta kuin odottelemaan, että mitä tapahtuu seuraavaksi.. STOP tykkänään!!!!! Ei negatiivista energiaa nyt tähän!! Kiitos. 

Meillä menee hyvin tarkoittaa myös sitä, että minulla menee hyvin pääkopan sisällä. Pitkästä aikaa jaksan uskoa tulevaisuuteen ja ajatella oikeasti, että kaikki järjestyy. Pitkästä aikaa on sellainen fiilis, että olen saanut kuitenkin elämältä paljon hyviä asioita. Välillä koen niin onnellisia hetkiä, että se hirvittää. Viimeksi kun tunsin olevani näin onnellinen, tapahtui kauheita.

Minulla ei ehkä ole olleet ne parhaat lähtökohdat elämään, en ehkä ole elänyt elämääni samalla kaavalla kuin monet ihmisistä (kuten hankkinut koulutusta, vakituista duunipaikkaa, rivitalon pätkää ja Volvoa ennen lapsia), Mieskään ei ole aina ollut se unelmien prinssi kaksisuuntaisensa takia, mutta silti. Tällä hetkellä koen saaneeni elämältä juuri niitä asioita, joita olen toivonut ja enemmänkin. Minua on rakastettu. Juuri tällaisena hankalana, rikkinäisenä ja hurjalla tempperamentilla varustettuna ihmisenä. Se on loppupeleissä ainoa asia joka elämässä merkitsee jotakin, kun kaikki turha riisutaan pois. 

Rakkaus voi siirtää vuoria ja tehdä mahdottomasta mahdollista.

 

Jep. Eiköhän tässä ollut paatoksellista tekstiä ihan riittämiin taas...pahoitteluni! :P 

Ylläoleva kuva on muuten (asiasta kukkakeppiin) yksi lempikuvistani viime kesältä. <3

Minulta ei näköjään tule tänään mitään järkevää ulosantia, lopetan siis. Ja jos ei vielä tullut selväksi, niin Rakastakaa. Ihan sama ketä, mitä, missä ja milloin. Kuitti.

Monday, tuesday, happy day....

...joopa joo!!!!!
Tiedättehän niitä aamuja, jolloin ketuttaa jo heti, kun saa silmät auki? Kun keittelet aamukahvia toivoen, että paska fiilis liukenee sumpin kanssa ja sitten eilinen suodatinpussi kahvinpuruineen leviää pitkin mattoa? Niitä aamuja jolloin lapset on ärsyttäviä ja hankalia ja miehenkin olisi syytä pitää suunsa supussa, jos omaa yhtään itsesuojeluvaistoa?
Mm. Yleensä näillä päivillä on vielä tapana mennä vituilleen alusta loppuun saakka..
Tämän aamun pilasi varmaankin se, että on maanantai. En keksi mitään muuta syytä.
En yhtään jaksaisi pukea vaatetta itselleni tai Pikkuiselle ja raahautua tohon harmaaseen ankeaan aamuun viemään koiraa lenkille!! Sen jälkeen pitäisi raahautua vielä kauppaan. Hirveän vaativaa.

Haluan kesän takaisin!!!!!!!

Pitkä viikko...

...joka on onneksi loppumassa. Vettä on satanut taivaan täydeltä melkein koko viikon ja sataa nytkin.
Tähän viikkoon on mahtunut niin paljon toimintaa, etten tännekään ole jaksanut päivitellä...iltaisin olen ollut valehtelematta niin mielettömän väsynyt, että olen kaatunut suoraan sänkyyn. No ehkä sohvan kautta kuitenkin! :)

Ihmissuhteet ovat kummallisia. Olen joskus ollut hyvinkin "kiltti" ja miellyttämishaluinen. Parikymppisenä erinäisten elämänvaiheiden jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei kiltteys ja miellyttäminen (puhutaan siis äärimmilleen vietynä) ole minun juttuni. Tietty kapinointi on kuulunut persoonaani aina, mutta parikymppisenä annoin sen myös näkyä. Aina ei ole helpoin tai mukavin vaihtoehto puhua suoraan. Olen menettänyt vuosien varrella paljon ihmissuhteita sen takia. On myös eroa rehellisyyden ja hienotunteisuuden välillä. Aina ei tarvitse ensimmäisenä olla laukomassa "totuuksia" ihan sellaisenaan,  välillä hiljaa oleminenkin voi olla parasta rehellisyyttä. Vieläkin minulla on ihmissuhteita, joissa palaan helpommin miellyttämislinjalle, kuin avaan suuni. Mukana on varmasti hylkäämisen- ja menettämisenpelkoa; minulla on vain muutamia ihmissuhteita jotka ovat kestäneet pitkään. Vika voi olla minussa hyvinkin. Olenhan tietenkin maailman hankalin tyyppi tai jotain... :)
Kuitenkin. Haluan olla uskolline itselleni ja sille kuka olen. Haluan seistä omien mielipiteideni takana. Vitut niistä, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan. Ylitseni on kävelty tässä elämässä niin paljon, että se saa luvan riittää!!!

Tärkein suhteeni on kuitenkin minun itseni kanssa ja se kestää läpi elämän. 

Mustaa ja Valkoista #40

Ei haittaa, vaikka lelu on melkein yhtä iso kuin leikkijäkin!

 

 

Tässä tämän viikon Mustaa ja Valkoista- haasteseen kuva! Tämä taitaa olla viime syksyltä otettu, kun meidän koiruus on noin pikkuinen tässä! :)

Seitsemän.

Olipas oikein mukava yllätys, kun Ahmu antoi minulle tunnustusta! Päätin, että laitan sen sitten eteenpäin, kun hiukan enemmän olen blogien ihmeelliseen maailmaan tutustunut.. kerron sitten myöhemmin, mihin osoitteeseen tunnustus lähti!
Haasteen mukaisesti tässä seitsemän faktaa minusta:

1. Olen jossain määrin sokeriaddikti. Minusta saattaa tulla suorastaan todella kiukkuinen, jos en saa suklaata silloin kun himo iskee!

2. Rakastan tanssimista (ja myös typeriä tanssielokuvia), mutta en usko olevani kovin hyvä siinä.

3. Olen elänyt ja kasvanut sijaisperheessä.

4. Olen ollut ensimmäisen kerran humalassa täytettyäni 18 vuotta.

5. Uskon karman lakiin.


6. Kengännumeroni on 36-37 ja ostin viimeksi kengät lastenosastolta.


7. Haaveilen ulkomaille muuttamisesta.




Juu. Sitten muihin aiheisiin. Eräiden ystävieni erotilanne on saanut minut pohdiskelemaan parisuhteita, ja jälleen kerran sitä kuinka tärkeää on olla uskollinen itselleen. Olen itsekin vuosien varrella syyllistynyt parisuhteessani siihen, että on jättänyt omia tärkeitä juttujaan tekemättä, vaikka toinen ei sitä ole pyytänyt ja vaatinutkaan. Tämän vuoden aikana olen tajunnut, kuinka tärkeää on pitää omista jutuista kiinni ja seisoa omien arvojensa ja mielipiteidensä takana. Minussa on ollut vahvana lapsesta lähtien miellyttämisenhalu, joka on mennyt joskus niin pitkälle että sitä on melkein kadottanut itsensä matkalla.
Olen ikäänkuin herännyt siihen, että haluan pitää minusta itsestäni kiinni, koska kukaan muukaan sitä ei tee!
Itsensä voi hukata myös ystävyyssuhteissa tai muissa ihmissuhteissa, joten rakastakaa ihmiset itseänne älkääkä muuttuko toisten takia, ainakaan kovin paljoa!!


Rakkautta.

Mustaa ja Valkoista #39

Luontopolullakin voi olla portaat

 Näin osallistuin ensimmäistä kertaa Mustaa ja Valkoista- haasteeseen. Hauskaa oli!

                                                 

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takuulla yllätyt. Mitään karhujen piknikkiä (vai mikä siinä laulussa nyt onkaan) ei onneksi tullut kumminkaan vastaan, mutta kaikkea muuta ihanaa nähtiin kyllä Pikkuisen kanssa. Minä olin kärppänä kameran kanssa (näin niin kuin luontovertausta käyttäen), ja Pikkuinen simahti kesken reissun...sitä se raikas syysilma teettää!!

Sattumalta hyvin lähellä kotiamme sijaitsee aivan ihana luontopolku! Siellä tulee käveltyä paljon, niin kesällä kuin talvellakin. Ihanaa olla näin lähellä luontoa, vaikka liki kaupunkia asummekin! 
Siellä asuvat eläimet ovat kyllä hirmuisen kesyjä. Talitintit tulivat uteliana kurkkimaan aivan viereen, kun kuvasin. Oravakin kävi moikkaamassa 20 sentin päässä, mutta en aivan ehtinyt napsaista kuvaa! Mies kovasti varoitteli, että ne saattavat käydä päälle, mutta eihän niin söpön näköinen otus voi tehdä mitään pahaa! :) No juu juu. Voi se. 

 Tämän parempaa kuvaa en myöskään onnistunut saamaan tiaisista. Pitäisi ehkä olla myös hiukan parempi kamera...seliseli. Hyvähän se on muka paskaa kameraa syyttää. Itsepä en ollut riittävän vikkelä noille uteliaille! Olivat hauskan näköisiä, kun tulivat viereen ja kallistelivat päätään.
Luonnossa liikkuminen on mielestäni rentouttavaa. Tuntuu, kuin olisi edes hetken irrallaan muusta maailmasta, jossa keskeistä on suorittaminen melkein joka osa-alueella. Voi olla hiukan aikaa hiljaa ja kuunnella luontoa. 

Luonto on myös mielestäni ihmisten ja eläinten 
ohella loputtoman mielenkiintoinen kuvauskohde. Joka vuodenaikana löytyy kuvattavaa. 

Taistelen muuten edelleen flunssaa vastaan. Taistelua on kohta jatkunut jo viikko...kuinkakohan kauan tämä jatkuu? Ei tavallaan ole kipeä, mutta selvästi ei täysissä voimissaankaan. Ja nenä vuotaa! Nessut ovat taas parhaat ystäväni.
Onneksi lapset ovat sentään pysyneet aika terveinä (koputetaan puuta!!).

Tässä alkaa jo pikkuhiljaa jännittää. Tämän kuun lopussa selvinnee pääsenkö aloittamaan koulun ensi kuussa. Pääseekö siis shoppaamaan koulutarvikkeita.. :)
Niiden ostelu on vielä tässäkin iässä hauskaa!
Olin muuten jo siitäkin innoissani, kun Esikoinen aloitti sen eskarin tänä vuonna ja olimme penaaliostoksilla! Taas sai kylläkin todeta sen, että tytöille on paljon enemmän vaihtoehtoja kuin pojille. No, pääasia että herra itse oli tyytyväinen. 

Syksyisiin ja aurinkoisiin tunnelmiin lopetan tähän. Take care!

Päikkärien aikaan...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla...en suinkaan itse malta nukkua. Pikkuinen tipahti jo vartti sitten ja minä hyppään tietysti ensimmäisenä tänne! :) Mutta hei, koskas sitä muuten kirjoittelisi? Iltaisinkin pitäisi muka jotain laatuaikaa viettää Miehen kanssa...herra on muuten ollut viikon uudessa duunissa, ja tykännyt kovasti! En voi oikein sanoin kuvailla, kuinka kiva on nähdä taas että toinen on tyytyväinen ja iloinen! Minä kai voisinkin elää elämää näinkin, kotiäitinä ja bloggailijana (hih!), mutta joillekin se työ ja aiemminkin mainittu rutiini on vaan "se juttu".

  Tänään suunnittelin, että kun Pikkuinen heräilee, niin lähdetään hiukan syysmetsää katselemaan ja haistelemaan syystuulia. Ehkä kamerakin pääsee mukaan...:)
Flunssaakin hiukan pukkaa vielä, mutta olen päättänyt etten antaudu sille! Lämpimästi päälle vaan ja paljon kuumaa juotavaa!

Olen tässä viime aikoina havainnut itsessäni kummallisen tunteen: Tyytyväisyyden. Isolla T:llä. Elämä tuntuu soljuvan pitkästä aikaa eteenpäin rauhanomaisesti eikä tunnu siltä, että joka nurkan takaa pomppii joku uusi kurja juttu. Toisaalta; ehkä viime talven ja kevään jälkeen on parempikin tulla parempia aikoja välillä! Jaksaa taas uskoa parempaan ja tulevaisuuskin näyttää aika valoisalta! Ja tällä kertaa kieltäydyn ajattelemasta negatiivisesti!!

Meille tuli eilen kissa hoitoon. Viikoksi. Ystäväni lähtee Kreikkaan...*huokaus*
Mäkin haluan!!! 
No, kissassa ei toki ole mitään vikaa, suloinen kuin mikäkin, mutta. Mutta. Koiran kanssa yhteiselo on mielenkiintoista seurattavaa ja kuultavaa. Koiruutemme on kyllä tottunut kissoihin, mutta Viiru sen sijaan ei taida oikein edes tajuta, että mikä tuo iso musta möhkäle on. Kumpaakin kyllä kiinnostaisi leikkiä, mutta yhteistä säveltä ei vain löydy! Meidän koirakin vain haukkuu ja heiluttaa häntää vimmatusti. Ihmettelee varmaan, kun toinen ei reagoi muuten, kun tuputtelemalla tassulla sängyn alta. 

Sitten kun koira väsyi leikkiinkutsuun ja meni lepäämään, niin Viiru totta kai tuli vuorostaan kurisemaan siihen viereen: nyt leikitään! :)Hauska nähdä viikon aikana, löytyykö sitä yhteistä säveltä vai ei!

Sain muuten hauskan tiskirätin lahjaksi tältä samaiselta ystävältä! Aika söötti.
En ehkä raaski käyttää sitä koskaan...


Tassuttelemisiin!

Villasukista puheenollen...

...tajusin tuossa yhtäkkiä, etten taida omistaa yksiäkään sellaisia enää!! Mitäpäs muuta kuin soittamaan äkkiä hätäpuhelu ainoalle käsityötaitoiselle ihmiselle, jonka tunnen ja tilaamaan yhdet ihanat sukat! Niitä odotellessa! Olisi kyllä kivaa opetella itsekin neulomaan, mutta olen vieläkin lannistunut siitä ainoasta villasukantekeleestä, joka oli pakko yläasteella tehdä...se muistutti valmiina lähinnä jotain villaista säkkiä kuin sukkaa. Mutta ehkä vielä rohkaistun kokeilemaan. Ei se sukan varsi niinkään varmaan tuottaisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mutta se kantapää!! :)
No, toistaiseksi aion jättää käsityöt niistä kiinnostuneille ja osaaville henkilöille!

Eilen olin syyskukkaostoksilla Plantagenissa. Kaikkea olisi taas voinut lähteä matkaan, jos budjetti olisi sallinut. Onneksi oli pakko tyytyä vain "välttämättömiin" ostoksiin (kuten asian esitin Miehelle)...eli vähän kanervaa ja krysanteemia mukaan! :P
Tänään sitten tietysti innostuin taas hiukan kuvailemaan, kun oli ehkä mielettömän kaunis syysaamu! Melkein kesäinen, mutta ihana syksyn kirpeys jo ilmassa!

Seuraavaksi sitten odottelemaan vaan ensilunta! Tai no ei nyt ehkä ihan vielä..tai no miksei! Heti ruskan jälkeen olisi ihanaa jos sataisi lunta, niin jäisi välistä se kaikista synkin vaihe loka-marraskuussa...usein myös joulukuussa. 

Luulen ettei minusta näillä yöunilla saa tänään tämän parempaa irti. On meinaan hiukan sellainen olo kuin olisi muutaman olusen ottanut. Väsyttää. 

Siispä, näihin kuviin ja tunnelmiin tänään lopettelen. Kiitos ja hei.

 

Aivan varma...

...olen siitä, että kohta olen todella kipeä. Parempi tietysti olla vähän aikaa kunnolla kipeänä kuin olla monta viikkoa vähän flunssainen. Tai sitten tämä epämääräinen palelu ja jäsenien kolotus johtuu tämänpäiväisestä syksyisestä ilmasta. 
Oli kyllä ihanaa olla koiran kanssa lenkillä kun hiukan ripotteli vettä ja metsä tuoksui sateelta ja syksyltä. Odotan vaan sitä, että tulee kunnon ruska-aika! Viime syksystä muistan sen, että ruska kesti pitkään. Oli hienoa kävellä silloin vielä pentukoiramme kanssa, kun metsä oli kertakaikkisen upean värinen!


Näin syksyn tullen olen taas alkanut juomaan teetä. En oikein osaa juoda sitä kesällä, mutta syksyllä ja talvella on jotenkin ihanaa keittää kunnon kupillinen vihreää teetä! Hunajan kanssa tietysti. Teen juontikin on opeteltu asia; en aiemmin tykännyt teestä, kunnes maistoin ystäväni luona vihreää teetä ja olin myyty :) Ja terveellistäkin se on!

Yritin saada teepannustani jonkun tosi hienon ja taiteellisen kuvan, mutta en tainnut onnistua siinä... :)
Kärsivällisyyskin loppui kesken, joten tuon parempaa kuvaa ei nyt ole. Tyytykää siihen!! :P


Tänään on ollut aika hyvä päivä puolikuntoista oloani lukuunottamatta.
Aamupäivällä olin Pikkuisen kanssa kaupoilla pyörimässä ja jotain pientä tarttui mukaankin. Shoppailu on kivaa!
Ei-niin-kivaksi se muuttui siinä kohtaa, kun  Pikkuisella alkoi vissiin palaa käämi ja se alkoi pudotella hyllyistä tavaraa, kun istui rattaissa..silloin katsoin parhaaksi häippästä paikalta, heti kun olin myyjien valvovien silmien alla keräillyt tavaroita hyllyihin takaisin.


Jassoota. Taidan olla ihan valmis jo viettämään hurjaa perjantai-iltaa eli vällyjen väliin ja televisio päälle!! Mieskin on humputtelemassa biljardisalilla, joten saanpahan toljottaa ihan mitä vain haluan! Niin kuin tietty aina muutenkin... :P


Aika kaivaa ne villasukat kaapeista! Se on syksy nyt!

Vihan ja väkivallan perintö

Tuli pohdiskeltua tuossa jokin aika sitten nähtyäni ykköseltä uusnatseista kertovan dokkarin sitä, kuinka viha synnyttää vihaa. Dokumentissa tuo oli mielestäni hyvin selvästi nähtävissä. Ihmiset, jotka syystä tai toisesta olivat yleisesti ottaen oikein vihan kyllästämiä eivät osanneet kohdistaa vihaansa muuhun kuin tässä tapauksessa maahanmuuttajiin tai muihin vähemmistöihin. Vihaiset ihmiset värväävät joukkoihinsa lisää vihaisia ihmisiä ja näin saadaan aikaan  vihan kierre. Ja mikäs onkaan kivempaa, kuin se että viha synnyttää väkivaltaa, joka synnyttää taas lisää vihaa ja näin on pikku oravanpyörämme valmis.

Tänään juttelin erään ystäväntuttavan kanssa samaisesta asiasta, mutta ihan henkilötasolla. Omassakin elämässä ja perhehistoriassa voin nähdä sen, kuinka vaikeaa on saada sukupolvelta toiselle periytynyt vihan ja väkivallan kierre poikki. Siitä asti, kun sain ensimmäisen lapsen olen pyrkinyt parempaan monellakin tasolla kuin omat vanhempani aikoinaan. No siihen ei toki kovin kummoisia toimia vaadita, koska omat vanhemmat tosiaan pistivät ranttaliksi aikoinaan, mutta kuitenkin. Halusin "normaalin" lapsuuden omille lapsilleni ja todella tilaa olla lapsia, mahdollisimman pitkään. Halusin ehjän ja rakastavan perheen, isän ja äidin. Kaiken sen mitä itselläni ei ollut ja vielä enemmän.

Mutta jo nyt, Esikoisen ollessa 6-vuotias ja Pikkuisen 1,5-vuotias olen joutunut hiukan nöyrtymään. Oma elämä äitinä tai parisuhteen toisena osapuolena ei ole likimainkaan ollut sitä mitä kuvittelin. Minä en ole sellainen kun kuvittelin tai halusin olla. Vaikka en edes ole kasvanut vanhempieni kanssa, minusta löytyy paljon samaa. Väkivaltaisuus ja viha ovat minunkin sisälläni, ehkä ovat olleet aina? Tavallaan viha on ollut keino selviytyä asioista, joista voisi muuten olla mahdotonta päästä eteenpäin. Silloin kun olen ollut masentuneimmillani, mutta on ollut pakko päästä sängystä yös lasten takia, viha on ollut ainoa keino saada itseni liikkeelle. 
Silti haluan ajatella, että minusta on parempaan. Että ei voi olla mahdotonta saavuttaa sitä minää ja äitiä ja vaimoa joka haluan olla. Että vihan perintöä ei tarvitse jakaa minun lapsilleni.
Se on raskas taakka kantaa.


Toivottavasti tästä rönsylevästä tekstistä joku saa jotain tolkkua...jos ei, niin hyvä olla yksi tolkuton teksti tässäkin blogissa :)


Loppuun vielä sitaatti yhdestä parhaasta suomalaisesta elokuvasta, jonka tiedän. Tummien perhosten koti. Jos ette ole nähneet, nyt on korkea aika.

"Sinä olet kipeä, mutta sinä paranet kyllä, mutta et voi parantua ennenkuin päästät irti, sillä niin kauan kun sinä itse pidät kiinni menneisyydestäsi, se pitää kyllä kiinni sinusta"





Hyvät yöt.

Eilistä ja tätä päivää

Heissulivei!  Lupasin eilen eräälle taholle postata tänne "maton tamppaus- kuvia", sillä toki pidin eilen blogissa antamani lupauksen ja siivosin oikein kunnolla! Imuroin, pesin lattiat ja vein matot ulos. Valokuvaus- innostuksissani otin toki myös kuvia...siivouskin tuntui paljon hauskemmalta! Kokeilkaa ihmeessä joskus..
Olisi muuten pitänyt ottaa eilen kuva siististä kämpästä ja verrata sitä tämän päiväiseen...ei ole meinaan enää yhtään niin siistiä! *Huokaus*
No, tähän on ainakin meidän perheessä totuttu...aina saisi olla imurin ja mopin kanssa huitomassa!! Jos siis olisi motivaatiota...

Tänään nautittiin ihanasta syysaamusta ja -päivästä Pikkuisen kanssa pihalla. Herran suurinta huvia on tietysti hiekan tonkiminen ja heittely...tämänkin aamuisen hiekkalaatikkosession jälkeen pojan olisi voinut kääntää ylösalaisin ja ravistaa hiekat pois! Sitä oli meinaan housujen taskut täynnä.
No, pääasia tietysti että on kivaa. Ja olihan meillä!!

Ulkoilun jälkeen toki maittoi päiväunet...on Se niin suloinen! Nukkuessaankin! :)
Ihan kohta kipitän hakemaan eskarilaistamme ja sitten pääsenkin jo ruoan laittoon. Ah tätä niin vaiherikasta kotiäidin elämää!!

Palaillaan ehkä jo tänään vielä, syvällisemmissä merkeissä jopa!            
 

Pimeiden syysiltojen mukana...

...tulevat tietysti kynttilät. Rakastan kynttilöitä! Rakastan myös kynttilänjalkoja ja lyhtyjä. Joka syksy on pakko saada ainakin yksi uusi lyhty niiden kymmenen muun lisäksi! Mutta perustelen näitä hankintoja sillä, että valoa ei voi olla koskaan liikaa! Siis syksyllä ja talvella. Toista on sitten se ensimmäinen kevätaamu, kun joutuu talven pimeyden jälkeen heräämään siihen, että aurinko paistaa suoraan naamaan! Pakokauhun vallassa sitä yrittää ryömiä mahdollisimman syvälle peiton uumeniin auringonvalolta karkuun, ja miettii, miksei ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia niitä kaihtimia ikkunaan...huh! Onneksi ensi kevääseen ja sen mukanaan tuomaan ahdistukseen on vielä matkaa. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin! Pidän kesästä ja lämmöstä ja valosta, mutta kevään ensimmäiset valoisat kuukaudet ovat joka vuosi pakollista kidutusta, kunnes valoon tottuu.

Eilen olin vierailulla ystäväni luona (ihanaa päästä hiukan kotiympyröistä pois!!) ja pyysin että laitetaan yksi tuikku palamaan, jotta voin ottaa "spontaanin kuvan" blogia varten...no, näemmä myös muilla on näitä kynttilä- ja lyhty"ongelmia", koska yhtäkkiä frendini kaivoi jostain kaappinsa kätköistä kasan tuikkuja ja sytytteli niitä ympäri kämppäänsä :D Lisää vaan tunnelmaa!!

 

 Tunnelmaa lisäsivät toki myös ihanat herkut, jotka noudimme kaupungilta!! Namskis!

Tänään ajattelin pistää siivoukset pystyyn ja sitten lähteä Pikkuisen kanssa pihalle ihanaa syyssäätä ihmettelemään!

Muiskut kaikille!