Vuoden viimeinen päivä.

 En tiedä, miten tämäkin vuosi on mennyt näin nopeasti. Mihin olen aikani käyttänyt.
Tuntuu, ettei sitä oikein ole mitään tehnyt. 

Toisaalta, tämän vuoden aikana olen tajunnut (tai ainakin kuvitellut tajuavani) paljon asioita omasta itsestäni, läheisistä ihmisistä sekä omasta elämästäni ylipäätään. Uskon kasvaneeni, kehittyneeni ihmisenä.

Tämä vuosi on ollut aika raaka vuosi. Olen löytänyt ihmisiä ja menettänyt ihmisiä.
On ollut pakko tarkastella itseään ja arvojaan todella rehellisesti ja myöntää, ettei ole aina todellakaan se ihminen, joka haluaisi olla.


Olen nähnyt ihmissuhteitani uudessa (ei aina välttämättä paremmassa) valossa. 

Olen oppinut kuuntelemaan. Itseäni. Ehkä rakastamaankin hiukan.

En olisi uskonut vielä tämän vuoden alussa sanovani, että olen kiitollinen.  Mutta olen. Kiitollinen, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta olen edelleen täällä. Että pohjalta on päässyt ylöspäin. Että menetysten tilalle on tullut uusia asioita ja ihmisiä. Että arvostan niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat seisoneet vieressä tänä vuonna. Niitä, jotka eivät ole arvostelleet ja lytänneet. Jotka ovat rakastaneet minua juuri tällaisena. 

(Älkää hämmentykö muuten näistä kuvista...esimerkiksi pähkinät eivät liity mitenkään tämän vuoden henkiseen kehitykseeni. Kunhan olen napsinut kuvia uudella kameralla :) )

Lopuksi laitan vielä tekstin, joka tuli vastaani odottamattomalta taholta. Sen myötä Ihanaa Vuotta 2011!! Tehkää unelmistanne totta!


 

"Rohkaisu

Pidä itsesi puolta,

miten monesti

kompastunetkin

Ota todesta itsesi,

miten kauan lienetkin

itsesi kieltänyt. 

Pysy itsellesi uskollisena,

miten monesti vielä

itsesi pettänetkin.

Kulje itsesi kanssa,

tuhat kertaa vaikka

itsesi eksyttänetkin.

Nyökkää itsellesi,

vaikka koko maailma

puistaisi sinulle päätään.

Usko itseesi

ja sinulla on uskonto,

joka auttaa sinut eteenpäin.

Hans Kruppa

(Suom. Helinä Siikala) "

 

Joulu.

Hengissä ollaan, ihmiset. Aatto meni paremmin kuin hyvin, kaikesta huolimatta tai juuri siksi. :)
Lahjaksi sain huikean hienon uuden kameran, jota en osaa käyttää. Olkaa siis armollisia tänne ilmaantuvien kuvien kanssa, voi mennä vuosia ennen kuin opin uutukaistani käyttämään oikein :)

Tänään on luvassa vierailua ja lötköilyä perheen kesken.
Rakastakaa toisianne.

Ehkä maailman ihanin juttu...

 ...meidän Pikkuisen mielestä on kylpeminen. Poika rakastaa sitä. Voi kun sitä itsekin osaisi vielä nauttia elämän pienistä iloista niin täysillä!!! (Ja kyllä, hän on poika, pitkästä kuontalosta huolimatta...ehkä ihan lähiaikoina äiti raaskii vihdoin leikata sitä :))

Hiukan tässä yritän pakoilla, kun hiuksia pestään....

Täällä ollaan ainakin oltu itsenäisyyspäivän kunniaksi putipuhtaita, jos ei muuta!! :) Öitä!!

Koiruuksia.

Luin tuossa taannoin MeNaisia ja vastaani tuli Bettina Sågbomin kolumni Jäähyväiset Zorrolle. 
Voin itkeä helpostikin kuunnellessani musiikkia tai katsoessani elokuvaa. Voin liikuttua kyyneliin kauniista maisemastakin. Todella harvoin itkustan kuitenkaan lukiessani.
En ehtinyt päästä edes puoleenväliin kolumnia, kun itkin kuin pieni lapsi. Niin paljon, etten nähnyt enää tekstiä. Jouduin odottelemaan tovin, ennen kuin pystyin jatkamaan lukemista.
Kolumnin Zorro oli ollut Bettinan koira. Joka oli loppujenlopuksi täytynyt lopettaa. Kolumni käsitteli tätä viimeistä reissua eläinlääkärille, sekä monia ihania muistoja, jotka Zorro jätti jälkeensä.

Tietystikin teksti kosketti. Onhan minullakin koira. Nero on nyt vuoden ja rippeet päälle. Alunperin Mies painosti minut suostumaan koiraan viime kesänä (mielestäni aika oli huono koiran ottamiseen), mutta ensimmäisen kerran nähtyämme pennut olin myyty. Kerta kaikkiaan. Yhtäkkiä alkoi tuntua, että sen parempaa aikaa koiran hankkimiseen ei olekaan.

Muistan ensimmäisen automatkan kotiin. Nero istui sylissäni ja vinkui melkein koko matkan surkeana. Ensimmäisenä yönä riiputin kättä sängyn laidan yli ja rapsuttelin pientä, kun se itki emon ja sisarusten perään.

Muutaman päivän jälkeen se oli kotiutunut. Pissaili minne sattuu ja söi lasten leluja heti kun silmä vältti. Siitä on muuten alkanut tavaroiden tuhoamisen kierre, joka ei ole kokonaan loppunut vieläkään...

Tänä päivänä en osaisi kuvitella elämää ilman Neroa. Joku sanoo, että se on "vaan" koira. Niinhän tuo tietty onkin, mutta  meidän perheeseen kuuluva koira. 

Ikävä kyllä on tiedossa, että suurimmalla todennäköisyydellä Nerosta aika jättää ennen minua. Sitä ei halua miettiä, mutta sen tiedostaa. Rakastamiseen liittyy aina luopumista. Lapsetkin ovat oikeastaan vaan lainassa meillä. Joskus niistäkin on irrotettava ja päästettävä maailmalle.

Täytyy silti olla kiitollinen niistä hetkistä, joita on ollut ja niistä joita tulee olemaan. Nero on maailman hienoin koira (ainakin meidän mielestä) ja mitä mainioin seuralainen. Välillä sen tempaukset ovat saaneet veren kiehumaan ja lompakon ammottamaan tyhjyyttään, kun olen ostellut esimerkiksi uusia alusvaatteita/huonekaluja/ leluja tuhottujen tilalle, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään. 

Sen kanssa aamut on ihan parhaita. Muuten se ei koskaan tule sänkyymme, mutta viikonloppuaamuina se tulee kainaloon, kun Mies on noussut keittämään kahvia. Siinä on rakkautta.

Täydellinen Sunnuntai

Tänään on täydellinen sunnuntai. Ainoa päivä tällä viikolla, kun koko perhe on koko päivän koossa ja kotosalla.
Aamulla sain nukkua hitusen pidempään, kun Mies otti mukelot mukaan ja vei koiran aamulenkille. Aika ihanaa. Ja helvetin harvinaista. :P
Heräsin siihen, kun tekivät lähtöä ja näin ollen sain juoda aamukaffet rauhassa. Aika ihanaa kertoimella kymmenen.
Päivällä lähdettiin kauppaan. Reissu sujui täydellisesti. Toisin sanoen kukaan ei kiukutellut, murjottanut tai saanut itkupotkuraivareita. Aika ihanaa kertoimella sata.
Tultiin kotiin ja tehtiin yhdessä ruokaa. Tortilloita. Aika piiiiiiiip hyvää!!! Tänään ostettiin niihin kaikkea ekstraherkkua väliin; muunmuassa sinihomejuustoa ja fetajuustoa. Mitäs muuten kuuluu teidän tortillaherkkuihin, tai syöttekö niitä ylipäätään? Meillä tykätään kaikesta ei-niin-tulisesta, mutta niihinhän voi laittaa melkein mitä tahansa!! Tortillat on mun mielestä mainio sunnuntairuoka: Helppoa, hyvää ja kuitenkin siinä on monellekin tekemistä. Pilkkomista, paistamista (esim. kanaa!) jne. Yhdessä on mukavampaa tehdä ruokaa!


Tortilloiden jälkeen oli jälkkärin vuoro. Tänään ei tehty mitään itse, vaan ostettiin kaupasta ihan mielettömän hyviä leivoksia! Jonkinsortin lehti- tms. taikinan sisässä on mustikkamössöä! Hui kun hyviä!! Taisivat olla Leipomo Rostenin. Suosittelen maistamaan, jos jossain tulee vastaan!

Ruokailun jälkeen täytyi tietenkin ottaa pienehkö lepohetki. Pikkuinen nukkui, Esikoinen katsoi leffaa sunnuntaikarkkiensa kanssa, ja Mies otti ihan  vaan levon kannalta... ja minä tietysti hilluin taas kameran kanssa tallentamassa näitä ikimuistoisia hetkiä :)


Miten teillä vietetään sunnuntai-päiviä? Tai muita vapaapäiviä? Teettekö jotakin erityistä perheen kesken vai oletteko vaan?

Minusta "vain oleminen" on parasta!! Tietysti joskus on kiva tehdäkin jotain, mutta tälle päivälle riitti kaupassa käynti ja ruokailu ja yhdessä oleilu.
Arkielämä on yleensä niin hetkistä, että välillä on hyvä vaan olla tekemättä mitään niin ihmeellistä!

Emme myöskään siivoa sunnuntaisin, kuten kuvasta näkyy...kenkä keskellä olohuonetta! :D


Ja koiruuskin sai kaupasta tänään sunnuntai"herkkua", pehmopossun, joka röhkii. Sitä tuo kanniskeli ylpeänä pitkin kämppää ja pysähtyi välillä maistelemaan sitä. Saas nähdä, kauan muuten possu kestää ehjänä. Yleensä noiden lelujen elinkaari ei ole kovinkaan pitkä meitin koiran käsittelyssä! :)




Nyt aion palata Täydellisen Sunnuntain viettoon, toivottavasti säilyy yhtä täydellisenä loppuun asti!!

Rakkautta.

Hyvää torstaita ihmiset.
Tämä päivä tuntuu hiukan itseasiassa perjantailta (ts. viikonlopun alulta), ja ihan siitä syystä että Miehellä on huominen ja viikonloppukin vapaana! Jee!! Kivaa nähdä välillä muutoinkin kuin iltaisin parin tunnin ajan.
Aion olla rohkea ja sanoa sellaista mitä en yleensä sano siinä pelossa, että sen seurauksena alkaa paskaa tulla niskaan. Meillä menee hyvin.
Kas noin. Ei muuta kuin odottelemaan, että mitä tapahtuu seuraavaksi.. STOP tykkänään!!!!! Ei negatiivista energiaa nyt tähän!! Kiitos. 

Meillä menee hyvin tarkoittaa myös sitä, että minulla menee hyvin pääkopan sisällä. Pitkästä aikaa jaksan uskoa tulevaisuuteen ja ajatella oikeasti, että kaikki järjestyy. Pitkästä aikaa on sellainen fiilis, että olen saanut kuitenkin elämältä paljon hyviä asioita. Välillä koen niin onnellisia hetkiä, että se hirvittää. Viimeksi kun tunsin olevani näin onnellinen, tapahtui kauheita.

Minulla ei ehkä ole olleet ne parhaat lähtökohdat elämään, en ehkä ole elänyt elämääni samalla kaavalla kuin monet ihmisistä (kuten hankkinut koulutusta, vakituista duunipaikkaa, rivitalon pätkää ja Volvoa ennen lapsia), Mieskään ei ole aina ollut se unelmien prinssi kaksisuuntaisensa takia, mutta silti. Tällä hetkellä koen saaneeni elämältä juuri niitä asioita, joita olen toivonut ja enemmänkin. Minua on rakastettu. Juuri tällaisena hankalana, rikkinäisenä ja hurjalla tempperamentilla varustettuna ihmisenä. Se on loppupeleissä ainoa asia joka elämässä merkitsee jotakin, kun kaikki turha riisutaan pois. 

Rakkaus voi siirtää vuoria ja tehdä mahdottomasta mahdollista.

 

Jep. Eiköhän tässä ollut paatoksellista tekstiä ihan riittämiin taas...pahoitteluni! :P 

Ylläoleva kuva on muuten (asiasta kukkakeppiin) yksi lempikuvistani viime kesältä. <3

Minulta ei näköjään tule tänään mitään järkevää ulosantia, lopetan siis. Ja jos ei vielä tullut selväksi, niin Rakastakaa. Ihan sama ketä, mitä, missä ja milloin. Kuitti.