Maanantai...

..mutta ihan suhteellisen hyvältä vaikuttava sellainen. Esikoinen passitettiin aamulla eskariin (melkein nukuttiin kaikki pommiin), ja Mies lähti hoitamaan asioita tulevaa työtä varten. Siispä minä jäin Pikkuisen kanssa kotiin viettämään pitkää ja ihanaa aamua. Ei haittaa!! 

Näin syksyn tullen otettiin taas Sanasol käyttöön koko perheelle. Vaviskaa pöpöt!!

Aamukaffe. Karkit söin jo eilen :P

Rauhallisen aamun takaa Maikki ja Pelottava Pontso

 Oikeastaan hiukan jo etukäteen on haikea fiilis, kun ehkä jo tämän syksyn aikana tällaiset pitkät aamut jäävät historiaan. Jos pääsen opiskelemaan ja Pikkuinenkin aloittaa päivähoidon, ei paljoa jää aikaa juoda aamuisin kahvia ja katsella lastenohjelmia yöpuvut päällä. Toisaalta on ehkä ihan hyvä päästä tietynlaiseen rytmiin ja rutiiniin kiinni, mutta itse en koe välttämättä tarvitsevani sitä. Totta kai lasten kanssa on kotona ollessakin rytmiä ja rutiinia, mutta se on joustavampaa...meillä ainakin :)

Kiinanruusu

Kärsimyskaktuksen kukat

 



















Tänä aamuna fiilistelin myös kotimme kasveja, joista osa on innostunut kukkimaan...Kiinanruususta en tosin ota kunniaa, koska se nuppuili jo kun adoptoin sen viime viikolla :)
Tuntuu, ettei ole kertakaikkiaan mitään järjellistä sanottavaa, joten taidanpa iha kokeilla jos vaikka saisin tänään jotain hyödyllistäkin aikaiseksi! 

Ihanaa päivää!

Hämmentävää...

...mutta mukavaa oli huomata, että joku/ jotkut ovat tänään vierailleet blogissani! Lisäsin nimittäin kävijälaskurin sivuilleni tänään päivällä, ja nyt illalla yllätyin iloisesti katsoessani lukemaa! Ehkä jotakin sittenkin kiinnostaa ulosantini edes jossakin määrin! Wohou!! *tuuletusta*

Tämä aamu alkoi kuten kaikki aamut elämässäni sen jälkeen kun täytin 15 vuotta: isolla kupillisella mustaa kahvia!! Nykyään höysteenä myös facebook. Pakko päästä heti aamulla katsomaan mitä ihmiset on päivitelleet sen kahdeksan tunnin aikana, jolloin nukuin.... :P Eikö muuten ole mainio tuo Kiroileva Siili- muki? Kuvastaa omia aamufiiliksiäni usein näin pienten lasten äitinä...

Huomenna taas maanantai. En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä maanantait on aina hiukan ankeita, vaikken ole töissäkään tällä hetkellä. 
Keskiviikko sen sijaan on jännittävä päivä nyt alkavalla viikolla. Miehellä alkaa työt uudessa paikassa. Erityisen jännittäväksi tämän tekee se, että tämä on ensimmäinen työpaikka sitten viime vuodenvaihteen, jolloin tuli kenkää edellisestä paikasta (laiton irtisanominen vielä). Siitä lähtien Mies on ollut työttömänä ja osakseen myös sairaslomalla. Vuosi on ollut monella tapaa rankka, eikä vähiten tuon kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia, joka on Miehellä todettu. Mutta näillä näppäimillä näyttäisi kaikki olevan aika jees, ja työ on suuri plussa! Peukut pystyyn, että kaikki menisi hyvin, ja koeajan jälkeenkin työt jatkuisivat! Mies meinaan kuuluu siihen kastiin ihmisiä, jotka tarvitsevat työn tuomaa säännöllistä rutiinia, joten raha ei ole ainoa motiivi. Tosin ei siitä haittaakaan ole... :)

Tänään käytiin tutulla kylässä, eikä vähiten moikkaamassa tämän uutta kissanpentua!! Syötävä tapaus! (Niinhän ne aina...)
Yritin kovasti näpsiä kuvia pikkuisesta, mutta vaikeaahan se oli, kun toinen ei pysynyt juurikaan paikallaan :)

Muutaman otoksen sain kuitenkin...eikös olekin mielettömän suloinen!!

Nyt tämä lähtee lenkittämään koiraa ihanaan syysiltaan, Take care!!

Ruudun takaa....

...lauleskeli joskus Badding Somerjoki. Tässä keississä kuitenkin olisi kuitenkin kyse linssistä ja mitä sen takana tapahtuu. Kameran linssistä tarkalleen ottaen.
Innostuin yhtäkkiä kuulkaas valokuvaamisesta. Ihan mielettömästi. Voi olla tietty, että tämäkin innostus menee ohitse yhtä nopeasti, kuin ilmaantuikin tai sitten ei!! Toivottavsti ei. Olen melkein koko päivän viettänyt kameran kanssa ja tutkaillut miltä se maailma näyttää linssin takaa. Nykytekniikka mahdollistaa sen, että kuvia voi räpsiä lukemattomat määrät ja sitten poistella huonoimmat. Eli siis melkein kaikki. :) Mutta ilokseni voin sanoa, että tästäkin päivästä jäi käteen (ts. koneelle) muutama hyvä otos. Muutamia parantelin hieman kontrastilla jälkeenpäin, mutta kuitenkin kuvista otan kunnian (kyseenalaisen?) itse...

Sinänsä on ollut jännittävää ja mielenkiintoista kuvata. Olen ottanut kotona vaikka mistä kuvia! Astioista ja pehmoleluista lähtien. Sitä todella näkee asiat todella eri tavalla linssin lävitse! Ehkä pikkuhiljaa pääsen lähemmäs tuota valokuvaajien kliseetä, eli miten vangita kameraan jonkin asian, esineen tai ihmisen "syvin olemus".  Tänään ymmärsin ensimmäistä kertaa, miksi joku haluaa tehdä niin. Kun olin kerran aloittanut, en vain voinut lopettaa. Halusin ottaa kuvia koko ajan. Toki haastavin, mutta mielenkiintoisin aihe on tietysti ihminen. Kuvasin tänään paljon nuorinta poikaani sekä armasta Miestäni, jolla ehkä hiukan meinasi mennä hermot, kun jatkuvasti kamera naksuu jossain vieressä :P Mutta oli kyllä sen arvoistakin! 

Tässäpä muuten vihje siitä mitä Mies puuhaa, kun minä bloggaan! Resident Evil 5 on (kuulemma) vuorossa...

 

 

 

 

 

Näpsin tänään paljon kuvia myös meidän koiruudesta. Sillä on muuten ihan valtava yhden vuoden murrosikä menossa! Kamalaa vääntöä joka asiasta... Rakas se on silti niin!! <3

 

 

 

 

                    

Tämän päivän lopuksi laitan vielä kuvan yhdestä lempikoriste-esineestäni. En haluaisi olla mikään hirveä materialisti, mutta tiedättehän, kun joihinkin esineisiin kiintyy? Siis todella.

Tämä on seurannut minua teini-iästä asti (jolloin sain sen lahjaksi). Se on jokaisessa kodissa, joka minulla on ollut sen jälkeen , ollut kunniapaikalla lipastoni päällä. Se on ensimmäisiä esineitä, joita asettelen muuton jälkeen paikalleen, jotta uusi asunto tuntuisi hiukan kodilta. Ja aina samaan kohtaan, ikonin viereen.

 Meidän perheen suojelusenkeli.

Be blessed. I certainly am.

 

Päivän pelastus....

...oli postin mukana saapunut yksittäinen plussa-seteli (arvo siis huikeat viisi euroa).Mutta uskokaa tai älkää, tässä konkurssissa se on iso summa. Sillä saa piristettyä muuten ihan tavallista iltaa vaikka pussillisella sipsiä ja levyllisellä geisha-suklaatia, johon ei muuten olisi ollut varaa. Onneksi huomenna tilin saldo on taasen plussalla, niin ei tarvitse ihan sentilleen miettiä...ainakaan ihan heti. :)

Tänään on tullut pohdiskeltua paljon monenlaisia asioita...erään ihmisen kanssa ja avustuksella myös. Yksi suurimpia ilojani on puida ja analysoida syväluotaavasti ystävieni kanssa ihmisiä ja ihmissuhteita. Niissähän analysoitavaa riittää! On yllättävän mielenkiintoista mietiskellä ihan vaikka omaa käyttäytymistään eri tilanteissa tai eri ihmisten kanssa. Yleensä pyrin olemaan oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa, mutta on pelottavaa huomata, ettei läheskään aina hallitse itseään tai käyttäytymistään kuten toivoisi. Tai joskus ollenkaan.
Riitatilanteet ovat oiva esimerkki tästä. Kuinka usein olenkaan päättänyt, että pysyn rauhallisena ja päätynyt taas heittelemään tavaroita ja huutamaan täysin sopimattomia!
On täysin käsittämätöntä, ettei aikuinen ihminen vain kerta kaikkiaan näköjään kykene hillitsemään itseään...toisaalta: näen asiassa hiukan lieventäviäkin asianhaaroja. Ihminen, joka tuntee itsensä tavalla tai toisella nurkkaan ajetuksi tai "uhatuksi", vaikkakin henkisesti, voi ajautua epätoivoisiin yrityksiin puolustautua edes jollakin tavalla. Voin myöntää juosseeni joskus mieheni perässä alusvaatteisillani talvipakkasella, kun en kerta kaikkiaan kestänyt sitä, että hän lähti kesken riidan kävelemään. Sillä hetkellä tuntui vahvasti siltä, että toinen ignooraa minut ja tuntemukseni täysin, enkä voinut jättää asiaa sikseen tai edes odottamaan.  
Jälkikäteen se naurattaa -kuvitelkaa nyt viime talven pakkaset ja muija juoksee äijän perässä lumihangessa ilman kenkiä ja alushousut ja toppi päällä...Hullun hommaahan se on! :) Toivottavasti kukaan naapuri ei nähnyt...

Ehkä on silti hyvä että ainakin välittää toisesta. Sitä voisi vain joskus kokeilla asioiden hoitamista jotenkin normaalilla tavalla tai kultaisen keskitien kautta.
En vain koskaan ole ollut sellainen "normaali", jolle riittää se "ihan kiva". Kaikki on vähän niin kuin joko tai. Musta tai valkoinen. Rakkaus tai viha. 
Rankkaa on välillä, mutta eipähän käy elämä tylsäksi! :)


Keep on LOVING!!! <3

Blogin uusi elämä

Niin. Todella pitkästä aikaa palaan takaisin "puikkoihin". Sain eilen niin loistavaa kannustusta blogin kirjoittamisen jatkamiseen, että inspiroiduin itsekin. Täytyy vain todeta taas, että ainoa, joka estää minua toteuttamasta itseäni ja haaveitani olen minä itse. Minä ja ainainen pakkomielteeni verrata itseäni muihin ihmisiin. Ehkä yritän päästä siitä hiukan eroon tai pitää ajatukseni edes jotenkin kurissa. Tiedättehän sen pienen vittumaisen äänen sisällä, joka sanoo jatkuvasti, että sinusta ei ole mihinkään tai jos päätät vaikka alkaa tanssijaksi, ääni vertaa sinua johonkin toiseen ja kuiskii, kuinka paljon huonompi olet, että ei missään nimessä kannata jatkaa? Onko kenelläkään ideoita tai jopa tosielämään perustuvia kokemuksia siitä, miten äänen saisi vaikenemaan lopullisesti?? Oikeilla lääkkeillä kenties? :P

Pikkuisella (siis jo 1,5-vuotias) oli tänään neuvola ja rokotteen aika. Olin hiukan huolissani etukäteen pojan painosta, kun syöminen on viime kuukausina ollut aika minimaalista, mutta hyvältä tuo näytti ihan numeroinakin. Jos jollakulla on muuten jotain tosi hyviä vinkkejä siitä, kuinka saada hyvin itsepäinen puolitoistavuotias syömään edes jotain, niin kaikki otetaan vastaan. Nimimerkillä kokeillut kaikkea. Eri ruoista eri tapoihin syödä...lusikalla syötettynä, lusikalla itse, käsin...on leikitty lentokoneita ja traktoreita ja keksitty mitä kummallisimpia loruja ja leikkejä, jotta saataisiin huijattua poika syömään. Ei. Mikään ei tunnu toimivan. Maitoa kyllä menee, ja ollaan kokeiltu maitolakkoakin. Lopuksi annoin periksi illalla, kun pikkuisen piti mennä nukkumaan, eikä ollut sitten koo päivänä suostunut laittamaan mitään suuhun. En raaskinut pitää toista yön yli nälässä...mutta näin siis. Ehkä pitää vaan luottaa siihen, että kai se joskus alkaa syömään. Ei kai se loppuelämää maitopullon kanssa hengaa :)

Olkoon tämä tältä päivältä tässä, loppuillan omistan perheelleni...toisin sanoen lähden kohta koiruuden kanssa lenkille ja iltapalaksi taion pannaria. Mansikkahillolla tietty. :)
Keep on dreaming!!