Mitä sille kuuluu?

 

No. Kukas se siinä, ellei Nti Korento itse, n. 24 vuotta sitten? Söpö kun sika pienenä. Ja nuorimmaiseni on aika samannäköinen nykypäivänä, tukkakin on melkein yhtä pitkä... :D

Luin tänään yhden lehtijutun naisesta, joka istuu tuomiotaan jossain päin Suomea ja lapset on huostaanotettuina. Kuvan(kin) perusteella tuli ihan oma äiti mieleen.  

Viimeksi olen jutellut äidin kanssa puhelimessa joskus elo-syyskuussa. Sen jälkeen ei vastannut puheluihini eikä muutamaan viestiin jotka lähetin.

Olen vuosia yrittänyt rakentaa äidin kanssa ihmissuhdetta, mutta viime syksynä mittani ikäänkuin täyttyi ja päätin lopettaa yrittämisen.

Usein näen unta äidistä ja mietin, miten sillä menee. Numerokin on tallessa edelleen, mutta en halua enää soittaa. Viime tietojen mukaan äiti veti pientä pirikuuria, joten parempikin pitää hiljaiseloa.

Vaikka ne faktat on tiedossa (kama ja viina ovat aina etusijalla äidin elämässä), sitä valitettavasti aina toivoo muutosta. Äiti on äiti, vaikkakin ihan paska sellainen.

Tällaiset fiilikset tänään. Nti Korento kuittaa.

Kiellettyä!

 

En olisi kuulkaa uskonut näkeväni tätä päivää: minä, kaiken herkun (eritoten kuvissa esiintyvien herkkujen) suuri ystävä, kieltäydyn syömästä näitä. 

Enkä edes pakotettuna, veitsi kurkulla (niinkuin silläkään olisi ollut merkitystä), vaan täysin vapaaehtoisesti.

Ja muidenkin herkkujen (muunmuassa leivän) välttely kuuluu nykyään Nti Korennon elämään.

Ilmeisesti olen todella aikuistumassa (VIHDOIN!!:)), kun ajokortinkaan hankkiminen ei enää riitä, vaan täytyy oikein ruveta dieetille.

Suurin paheeni ruokailun saralla on napostelu. Joka ilta vähän karkkia/jätskiä/suklaata/ jotain höttöruokaa (Hese, Mäkki, pizza). Pahimmassa tapauksessa näitä kaikkia yhden ja saman illan aikana. 

Tavoitteeni ei ole pudottaa painoa kovinkaan paljon, mutta jos tuosta napostelusta pääsisi jollain ilveellä eroon? Kaivaisi itsestään jonkinlaisen selkärangan pätkän, vaikka vaikeuksia se tulee tuottamaan... :D

Jos jollain on jotain hyviä antinapostelu-vinkkejä, niin nyt näppäimet laulamaan. Kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan! :)

Valitivali ja valivalivali.

Erehdyinpäs lueskelemaan omia tekstejäni ja postauksiani ja tulin siihen tulokseen, että olen kamala valittaja. En osaa edes olla valittamatta siitä, kuinka paljon ja liikaa valitan... :D
Jotenkin alkoi tuntua, että suurin osa postauksista on jonkinlaista avautumista jostain asiasta tai tilitystä siitä, kun on niin rankkaa. 
Älkääs nyt ymmärtäkö siellä väärin, minua ei haittaa lukea toisten blogeja, joissa avaudutaan ja tilitetään, mutta oma teksti ärrrrrsyttää....valittaja kun olen. :D
Jotenkin inspiroiduin tuosta JOnnan viime postauksesta, joka sai hyvälle mielelle! Sai myös ajattelemaan omia ILOn aiheitani. Tai sitä, miksi minulle on niin paljon helpompaa kirjoittaa negatiivisista jutuista kuin iloisista asioista?

Ehkä olen sellainen muutenkin; elämästä on helpompaa löytää ne huonot jutut kuin ne, jotka on oikeasti hyvin? Tai sitten se on kausittaista. Vaikeaa tietysti löytää positiivisia asioita ja fiiliksiä, kun masentaa ja ahdistaa. Mutta en nyt koko blogin ajan (tietääkseni) ole ollut ahdistunutkaan...

Toisaalta olen myös sitäkin mieltä, että siitä on kirjoitettava mistä tuntuu, että on kirjoitettava. Turha lähteä etsiskelemään niitä kevyempiä aiheita väen vängällä, jos on kerran avautumisen fiilis...

Jotenkas. Voin yrittää kirjoittaa iloisemmista aiheista välillä (suunnittelen jopa jonkinsortin sisustuksellista postausta, jos vain kehtaan), mutta mitään en lupaa kumminkaan... :D 

 

 Kuvassa juuri kaksi vuotta täyttänyt pikku-herramme (joka pitkän tukan takia näyttää pikku-neidiltä...toivottavasti ystäväni pääsee nopeasti tänne saksiensa kanssa; itse en ole uskaltanut Fiskarseilla...) 

Tämä oli hiukan hätäisesti tehty postaus, mutta tulipahan tilitettyä taas! :D