...vituttaa. Näin se väistämättä on, ainakin itseni kohdalla.
Ärsyttävintä on, että tiedän syyn huonosti nukkumiseeni, joka on niinkin yksinkertainen, kuin mieheni poissaolo. Ärsyttää, että se vaikuttaa minuun niin paljon, että hyvä, jos sain nukuttua kaksi tuntia kerralla heräämättä. Kaikenlisäksi valvoin aamuyöllä ajatellen, että jos sille on sattunut jotain, ja mitä jos se ei vaikka enää koskaan palaa kotiin, vaan ajaa kuolonkolarin matkallaan.
Mietin jopa niin pitkälle, että ketä pitäisi kutsua hautajaisiin, ja haluaisiko mieheni tavallisen vai polttohautauksen...kunnes huomasin itkeväni kello viiden aikaan aamulla, ja päätin ryhdistäytyä ja lopettaa mielikuvitusleikit.
Että näin hyvin menee. Jos ensi yö ei mene yhtään paremmin, ilmottaudun suoraan johonkin osastolle lepositeisiin...
Onneksi aamulla kaikki näyttää valoisammalta. Mieheni soitti aamuyhdeksältä, ja kertoi olleensa aika kovassa humalatilassa eilen (eli hengissä on). Päätin, että säästän hänet hautajaissuunnitelmilta, ja kerroin vain nukkuneeni huonosti. =)
Nyt aion jatkaa Muumien katselua poikani kanssa, ja nauttia kupillisen ihanaa aamukahvia!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti