Taas yksi levoton ja unien täyteinen yö takana.
Sellaisten unien, jotka ovat vain lyhyitä pätkiä, eivät liity mitenkään toisiinsa mutta jäävät herättyä ahdistamaan. Tekevät levottoman olon. Tuntuu, etten saa mistään ajatuksesta kiinni kunnolla, vaan ne liitelevät yhtenä vyyhtenä pään sisällä...
(Tässä välissä hain lisää kahvia, vaikka se tuskin auttaa mitenkään keskittymään...)
Tällaisina aamuina tekee mieli tupakkaa.
Kuvittelen, kuinka menen parvekkeelle villatakki päällä kahvikupin kanssa, istun kylmälle tuolille ja sytytän tupakan. Tupakka tuoksuu parhaimmalta juuri ennen, kun sen sytyttää.
Joo. Saahan sitä unelmoida..sen ei ainakaan pitäisi tuhota keuhkoja. Lopetin raskauden alussa polttamisen, mikä on erittäin hyvä asia, mutta silti joskus sitä ajattelee, kuinka ihanaa olisi sytyttää tupakka ja polttaa se kaikessa rauhassa.
Tällaisina aamuina ei kuunnella iloista musiikkia. Kuunnellaan biisejä, joista tulee entistä ahdistuneempi olo. Biisejä, joiden kautta voi uudelleen elää elämänsä tuskallisimmat hetket.
Jostakin syystä uskon, että ihmisen tarvitsee aika ajoin rypeä ahdistuksessa ja huonoissa fiiliksissä pystyäkseen olemaan oikeasti onnellinen joskus. Tai ehkä kokeakseen onnea. En usko onnellisuuteen, vain pieniin onnellisiin hetkiin.
Tämän aamun biisi: Sarah Mclachlan: Fallen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti