Monday, tuesday, happy day....

...joopa joo!!!!!
Tiedättehän niitä aamuja, jolloin ketuttaa jo heti, kun saa silmät auki? Kun keittelet aamukahvia toivoen, että paska fiilis liukenee sumpin kanssa ja sitten eilinen suodatinpussi kahvinpuruineen leviää pitkin mattoa? Niitä aamuja jolloin lapset on ärsyttäviä ja hankalia ja miehenkin olisi syytä pitää suunsa supussa, jos omaa yhtään itsesuojeluvaistoa?
Mm. Yleensä näillä päivillä on vielä tapana mennä vituilleen alusta loppuun saakka..
Tämän aamun pilasi varmaankin se, että on maanantai. En keksi mitään muuta syytä.
En yhtään jaksaisi pukea vaatetta itselleni tai Pikkuiselle ja raahautua tohon harmaaseen ankeaan aamuun viemään koiraa lenkille!! Sen jälkeen pitäisi raahautua vielä kauppaan. Hirveän vaativaa.

Haluan kesän takaisin!!!!!!!

Pitkä viikko...

...joka on onneksi loppumassa. Vettä on satanut taivaan täydeltä melkein koko viikon ja sataa nytkin.
Tähän viikkoon on mahtunut niin paljon toimintaa, etten tännekään ole jaksanut päivitellä...iltaisin olen ollut valehtelematta niin mielettömän väsynyt, että olen kaatunut suoraan sänkyyn. No ehkä sohvan kautta kuitenkin! :)

Ihmissuhteet ovat kummallisia. Olen joskus ollut hyvinkin "kiltti" ja miellyttämishaluinen. Parikymppisenä erinäisten elämänvaiheiden jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei kiltteys ja miellyttäminen (puhutaan siis äärimmilleen vietynä) ole minun juttuni. Tietty kapinointi on kuulunut persoonaani aina, mutta parikymppisenä annoin sen myös näkyä. Aina ei ole helpoin tai mukavin vaihtoehto puhua suoraan. Olen menettänyt vuosien varrella paljon ihmissuhteita sen takia. On myös eroa rehellisyyden ja hienotunteisuuden välillä. Aina ei tarvitse ensimmäisenä olla laukomassa "totuuksia" ihan sellaisenaan,  välillä hiljaa oleminenkin voi olla parasta rehellisyyttä. Vieläkin minulla on ihmissuhteita, joissa palaan helpommin miellyttämislinjalle, kuin avaan suuni. Mukana on varmasti hylkäämisen- ja menettämisenpelkoa; minulla on vain muutamia ihmissuhteita jotka ovat kestäneet pitkään. Vika voi olla minussa hyvinkin. Olenhan tietenkin maailman hankalin tyyppi tai jotain... :)
Kuitenkin. Haluan olla uskolline itselleni ja sille kuka olen. Haluan seistä omien mielipiteideni takana. Vitut niistä, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan. Ylitseni on kävelty tässä elämässä niin paljon, että se saa luvan riittää!!!

Tärkein suhteeni on kuitenkin minun itseni kanssa ja se kestää läpi elämän. 

Mustaa ja Valkoista #40

Ei haittaa, vaikka lelu on melkein yhtä iso kuin leikkijäkin!

 

 

Tässä tämän viikon Mustaa ja Valkoista- haasteseen kuva! Tämä taitaa olla viime syksyltä otettu, kun meidän koiruus on noin pikkuinen tässä! :)

Seitsemän.

Olipas oikein mukava yllätys, kun Ahmu antoi minulle tunnustusta! Päätin, että laitan sen sitten eteenpäin, kun hiukan enemmän olen blogien ihmeelliseen maailmaan tutustunut.. kerron sitten myöhemmin, mihin osoitteeseen tunnustus lähti!
Haasteen mukaisesti tässä seitsemän faktaa minusta:

1. Olen jossain määrin sokeriaddikti. Minusta saattaa tulla suorastaan todella kiukkuinen, jos en saa suklaata silloin kun himo iskee!

2. Rakastan tanssimista (ja myös typeriä tanssielokuvia), mutta en usko olevani kovin hyvä siinä.

3. Olen elänyt ja kasvanut sijaisperheessä.

4. Olen ollut ensimmäisen kerran humalassa täytettyäni 18 vuotta.

5. Uskon karman lakiin.


6. Kengännumeroni on 36-37 ja ostin viimeksi kengät lastenosastolta.


7. Haaveilen ulkomaille muuttamisesta.




Juu. Sitten muihin aiheisiin. Eräiden ystävieni erotilanne on saanut minut pohdiskelemaan parisuhteita, ja jälleen kerran sitä kuinka tärkeää on olla uskollinen itselleen. Olen itsekin vuosien varrella syyllistynyt parisuhteessani siihen, että on jättänyt omia tärkeitä juttujaan tekemättä, vaikka toinen ei sitä ole pyytänyt ja vaatinutkaan. Tämän vuoden aikana olen tajunnut, kuinka tärkeää on pitää omista jutuista kiinni ja seisoa omien arvojensa ja mielipiteidensä takana. Minussa on ollut vahvana lapsesta lähtien miellyttämisenhalu, joka on mennyt joskus niin pitkälle että sitä on melkein kadottanut itsensä matkalla.
Olen ikäänkuin herännyt siihen, että haluan pitää minusta itsestäni kiinni, koska kukaan muukaan sitä ei tee!
Itsensä voi hukata myös ystävyyssuhteissa tai muissa ihmissuhteissa, joten rakastakaa ihmiset itseänne älkääkä muuttuko toisten takia, ainakaan kovin paljoa!!


Rakkautta.

Mustaa ja Valkoista #39

Luontopolullakin voi olla portaat

 Näin osallistuin ensimmäistä kertaa Mustaa ja Valkoista- haasteeseen. Hauskaa oli!

                                                 

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takuulla yllätyt. Mitään karhujen piknikkiä (vai mikä siinä laulussa nyt onkaan) ei onneksi tullut kumminkaan vastaan, mutta kaikkea muuta ihanaa nähtiin kyllä Pikkuisen kanssa. Minä olin kärppänä kameran kanssa (näin niin kuin luontovertausta käyttäen), ja Pikkuinen simahti kesken reissun...sitä se raikas syysilma teettää!!

Sattumalta hyvin lähellä kotiamme sijaitsee aivan ihana luontopolku! Siellä tulee käveltyä paljon, niin kesällä kuin talvellakin. Ihanaa olla näin lähellä luontoa, vaikka liki kaupunkia asummekin! 
Siellä asuvat eläimet ovat kyllä hirmuisen kesyjä. Talitintit tulivat uteliana kurkkimaan aivan viereen, kun kuvasin. Oravakin kävi moikkaamassa 20 sentin päässä, mutta en aivan ehtinyt napsaista kuvaa! Mies kovasti varoitteli, että ne saattavat käydä päälle, mutta eihän niin söpön näköinen otus voi tehdä mitään pahaa! :) No juu juu. Voi se. 

 Tämän parempaa kuvaa en myöskään onnistunut saamaan tiaisista. Pitäisi ehkä olla myös hiukan parempi kamera...seliseli. Hyvähän se on muka paskaa kameraa syyttää. Itsepä en ollut riittävän vikkelä noille uteliaille! Olivat hauskan näköisiä, kun tulivat viereen ja kallistelivat päätään.
Luonnossa liikkuminen on mielestäni rentouttavaa. Tuntuu, kuin olisi edes hetken irrallaan muusta maailmasta, jossa keskeistä on suorittaminen melkein joka osa-alueella. Voi olla hiukan aikaa hiljaa ja kuunnella luontoa. 

Luonto on myös mielestäni ihmisten ja eläinten 
ohella loputtoman mielenkiintoinen kuvauskohde. Joka vuodenaikana löytyy kuvattavaa. 

Taistelen muuten edelleen flunssaa vastaan. Taistelua on kohta jatkunut jo viikko...kuinkakohan kauan tämä jatkuu? Ei tavallaan ole kipeä, mutta selvästi ei täysissä voimissaankaan. Ja nenä vuotaa! Nessut ovat taas parhaat ystäväni.
Onneksi lapset ovat sentään pysyneet aika terveinä (koputetaan puuta!!).

Tässä alkaa jo pikkuhiljaa jännittää. Tämän kuun lopussa selvinnee pääsenkö aloittamaan koulun ensi kuussa. Pääseekö siis shoppaamaan koulutarvikkeita.. :)
Niiden ostelu on vielä tässäkin iässä hauskaa!
Olin muuten jo siitäkin innoissani, kun Esikoinen aloitti sen eskarin tänä vuonna ja olimme penaaliostoksilla! Taas sai kylläkin todeta sen, että tytöille on paljon enemmän vaihtoehtoja kuin pojille. No, pääasia että herra itse oli tyytyväinen. 

Syksyisiin ja aurinkoisiin tunnelmiin lopetan tähän. Take care!

Päikkärien aikaan...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla...en suinkaan itse malta nukkua. Pikkuinen tipahti jo vartti sitten ja minä hyppään tietysti ensimmäisenä tänne! :) Mutta hei, koskas sitä muuten kirjoittelisi? Iltaisinkin pitäisi muka jotain laatuaikaa viettää Miehen kanssa...herra on muuten ollut viikon uudessa duunissa, ja tykännyt kovasti! En voi oikein sanoin kuvailla, kuinka kiva on nähdä taas että toinen on tyytyväinen ja iloinen! Minä kai voisinkin elää elämää näinkin, kotiäitinä ja bloggailijana (hih!), mutta joillekin se työ ja aiemminkin mainittu rutiini on vaan "se juttu".

  Tänään suunnittelin, että kun Pikkuinen heräilee, niin lähdetään hiukan syysmetsää katselemaan ja haistelemaan syystuulia. Ehkä kamerakin pääsee mukaan...:)
Flunssaakin hiukan pukkaa vielä, mutta olen päättänyt etten antaudu sille! Lämpimästi päälle vaan ja paljon kuumaa juotavaa!

Olen tässä viime aikoina havainnut itsessäni kummallisen tunteen: Tyytyväisyyden. Isolla T:llä. Elämä tuntuu soljuvan pitkästä aikaa eteenpäin rauhanomaisesti eikä tunnu siltä, että joka nurkan takaa pomppii joku uusi kurja juttu. Toisaalta; ehkä viime talven ja kevään jälkeen on parempikin tulla parempia aikoja välillä! Jaksaa taas uskoa parempaan ja tulevaisuuskin näyttää aika valoisalta! Ja tällä kertaa kieltäydyn ajattelemasta negatiivisesti!!

Meille tuli eilen kissa hoitoon. Viikoksi. Ystäväni lähtee Kreikkaan...*huokaus*
Mäkin haluan!!! 
No, kissassa ei toki ole mitään vikaa, suloinen kuin mikäkin, mutta. Mutta. Koiran kanssa yhteiselo on mielenkiintoista seurattavaa ja kuultavaa. Koiruutemme on kyllä tottunut kissoihin, mutta Viiru sen sijaan ei taida oikein edes tajuta, että mikä tuo iso musta möhkäle on. Kumpaakin kyllä kiinnostaisi leikkiä, mutta yhteistä säveltä ei vain löydy! Meidän koirakin vain haukkuu ja heiluttaa häntää vimmatusti. Ihmettelee varmaan, kun toinen ei reagoi muuten, kun tuputtelemalla tassulla sängyn alta. 

Sitten kun koira väsyi leikkiinkutsuun ja meni lepäämään, niin Viiru totta kai tuli vuorostaan kurisemaan siihen viereen: nyt leikitään! :)Hauska nähdä viikon aikana, löytyykö sitä yhteistä säveltä vai ei!

Sain muuten hauskan tiskirätin lahjaksi tältä samaiselta ystävältä! Aika söötti.
En ehkä raaski käyttää sitä koskaan...


Tassuttelemisiin!

Villasukista puheenollen...

...tajusin tuossa yhtäkkiä, etten taida omistaa yksiäkään sellaisia enää!! Mitäpäs muuta kuin soittamaan äkkiä hätäpuhelu ainoalle käsityötaitoiselle ihmiselle, jonka tunnen ja tilaamaan yhdet ihanat sukat! Niitä odotellessa! Olisi kyllä kivaa opetella itsekin neulomaan, mutta olen vieläkin lannistunut siitä ainoasta villasukantekeleestä, joka oli pakko yläasteella tehdä...se muistutti valmiina lähinnä jotain villaista säkkiä kuin sukkaa. Mutta ehkä vielä rohkaistun kokeilemaan. Ei se sukan varsi niinkään varmaan tuottaisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mutta se kantapää!! :)
No, toistaiseksi aion jättää käsityöt niistä kiinnostuneille ja osaaville henkilöille!

Eilen olin syyskukkaostoksilla Plantagenissa. Kaikkea olisi taas voinut lähteä matkaan, jos budjetti olisi sallinut. Onneksi oli pakko tyytyä vain "välttämättömiin" ostoksiin (kuten asian esitin Miehelle)...eli vähän kanervaa ja krysanteemia mukaan! :P
Tänään sitten tietysti innostuin taas hiukan kuvailemaan, kun oli ehkä mielettömän kaunis syysaamu! Melkein kesäinen, mutta ihana syksyn kirpeys jo ilmassa!

Seuraavaksi sitten odottelemaan vaan ensilunta! Tai no ei nyt ehkä ihan vielä..tai no miksei! Heti ruskan jälkeen olisi ihanaa jos sataisi lunta, niin jäisi välistä se kaikista synkin vaihe loka-marraskuussa...usein myös joulukuussa. 

Luulen ettei minusta näillä yöunilla saa tänään tämän parempaa irti. On meinaan hiukan sellainen olo kuin olisi muutaman olusen ottanut. Väsyttää. 

Siispä, näihin kuviin ja tunnelmiin tänään lopettelen. Kiitos ja hei.

 

Aivan varma...

...olen siitä, että kohta olen todella kipeä. Parempi tietysti olla vähän aikaa kunnolla kipeänä kuin olla monta viikkoa vähän flunssainen. Tai sitten tämä epämääräinen palelu ja jäsenien kolotus johtuu tämänpäiväisestä syksyisestä ilmasta. 
Oli kyllä ihanaa olla koiran kanssa lenkillä kun hiukan ripotteli vettä ja metsä tuoksui sateelta ja syksyltä. Odotan vaan sitä, että tulee kunnon ruska-aika! Viime syksystä muistan sen, että ruska kesti pitkään. Oli hienoa kävellä silloin vielä pentukoiramme kanssa, kun metsä oli kertakaikkisen upean värinen!


Näin syksyn tullen olen taas alkanut juomaan teetä. En oikein osaa juoda sitä kesällä, mutta syksyllä ja talvella on jotenkin ihanaa keittää kunnon kupillinen vihreää teetä! Hunajan kanssa tietysti. Teen juontikin on opeteltu asia; en aiemmin tykännyt teestä, kunnes maistoin ystäväni luona vihreää teetä ja olin myyty :) Ja terveellistäkin se on!

Yritin saada teepannustani jonkun tosi hienon ja taiteellisen kuvan, mutta en tainnut onnistua siinä... :)
Kärsivällisyyskin loppui kesken, joten tuon parempaa kuvaa ei nyt ole. Tyytykää siihen!! :P


Tänään on ollut aika hyvä päivä puolikuntoista oloani lukuunottamatta.
Aamupäivällä olin Pikkuisen kanssa kaupoilla pyörimässä ja jotain pientä tarttui mukaankin. Shoppailu on kivaa!
Ei-niin-kivaksi se muuttui siinä kohtaa, kun  Pikkuisella alkoi vissiin palaa käämi ja se alkoi pudotella hyllyistä tavaraa, kun istui rattaissa..silloin katsoin parhaaksi häippästä paikalta, heti kun olin myyjien valvovien silmien alla keräillyt tavaroita hyllyihin takaisin.


Jassoota. Taidan olla ihan valmis jo viettämään hurjaa perjantai-iltaa eli vällyjen väliin ja televisio päälle!! Mieskin on humputtelemassa biljardisalilla, joten saanpahan toljottaa ihan mitä vain haluan! Niin kuin tietty aina muutenkin... :P


Aika kaivaa ne villasukat kaapeista! Se on syksy nyt!

Vihan ja väkivallan perintö

Tuli pohdiskeltua tuossa jokin aika sitten nähtyäni ykköseltä uusnatseista kertovan dokkarin sitä, kuinka viha synnyttää vihaa. Dokumentissa tuo oli mielestäni hyvin selvästi nähtävissä. Ihmiset, jotka syystä tai toisesta olivat yleisesti ottaen oikein vihan kyllästämiä eivät osanneet kohdistaa vihaansa muuhun kuin tässä tapauksessa maahanmuuttajiin tai muihin vähemmistöihin. Vihaiset ihmiset värväävät joukkoihinsa lisää vihaisia ihmisiä ja näin saadaan aikaan  vihan kierre. Ja mikäs onkaan kivempaa, kuin se että viha synnyttää väkivaltaa, joka synnyttää taas lisää vihaa ja näin on pikku oravanpyörämme valmis.

Tänään juttelin erään ystäväntuttavan kanssa samaisesta asiasta, mutta ihan henkilötasolla. Omassakin elämässä ja perhehistoriassa voin nähdä sen, kuinka vaikeaa on saada sukupolvelta toiselle periytynyt vihan ja väkivallan kierre poikki. Siitä asti, kun sain ensimmäisen lapsen olen pyrkinyt parempaan monellakin tasolla kuin omat vanhempani aikoinaan. No siihen ei toki kovin kummoisia toimia vaadita, koska omat vanhemmat tosiaan pistivät ranttaliksi aikoinaan, mutta kuitenkin. Halusin "normaalin" lapsuuden omille lapsilleni ja todella tilaa olla lapsia, mahdollisimman pitkään. Halusin ehjän ja rakastavan perheen, isän ja äidin. Kaiken sen mitä itselläni ei ollut ja vielä enemmän.

Mutta jo nyt, Esikoisen ollessa 6-vuotias ja Pikkuisen 1,5-vuotias olen joutunut hiukan nöyrtymään. Oma elämä äitinä tai parisuhteen toisena osapuolena ei ole likimainkaan ollut sitä mitä kuvittelin. Minä en ole sellainen kun kuvittelin tai halusin olla. Vaikka en edes ole kasvanut vanhempieni kanssa, minusta löytyy paljon samaa. Väkivaltaisuus ja viha ovat minunkin sisälläni, ehkä ovat olleet aina? Tavallaan viha on ollut keino selviytyä asioista, joista voisi muuten olla mahdotonta päästä eteenpäin. Silloin kun olen ollut masentuneimmillani, mutta on ollut pakko päästä sängystä yös lasten takia, viha on ollut ainoa keino saada itseni liikkeelle. 
Silti haluan ajatella, että minusta on parempaan. Että ei voi olla mahdotonta saavuttaa sitä minää ja äitiä ja vaimoa joka haluan olla. Että vihan perintöä ei tarvitse jakaa minun lapsilleni.
Se on raskas taakka kantaa.


Toivottavasti tästä rönsylevästä tekstistä joku saa jotain tolkkua...jos ei, niin hyvä olla yksi tolkuton teksti tässäkin blogissa :)


Loppuun vielä sitaatti yhdestä parhaasta suomalaisesta elokuvasta, jonka tiedän. Tummien perhosten koti. Jos ette ole nähneet, nyt on korkea aika.

"Sinä olet kipeä, mutta sinä paranet kyllä, mutta et voi parantua ennenkuin päästät irti, sillä niin kauan kun sinä itse pidät kiinni menneisyydestäsi, se pitää kyllä kiinni sinusta"





Hyvät yöt.

Eilistä ja tätä päivää

Heissulivei!  Lupasin eilen eräälle taholle postata tänne "maton tamppaus- kuvia", sillä toki pidin eilen blogissa antamani lupauksen ja siivosin oikein kunnolla! Imuroin, pesin lattiat ja vein matot ulos. Valokuvaus- innostuksissani otin toki myös kuvia...siivouskin tuntui paljon hauskemmalta! Kokeilkaa ihmeessä joskus..
Olisi muuten pitänyt ottaa eilen kuva siististä kämpästä ja verrata sitä tämän päiväiseen...ei ole meinaan enää yhtään niin siistiä! *Huokaus*
No, tähän on ainakin meidän perheessä totuttu...aina saisi olla imurin ja mopin kanssa huitomassa!! Jos siis olisi motivaatiota...

Tänään nautittiin ihanasta syysaamusta ja -päivästä Pikkuisen kanssa pihalla. Herran suurinta huvia on tietysti hiekan tonkiminen ja heittely...tämänkin aamuisen hiekkalaatikkosession jälkeen pojan olisi voinut kääntää ylösalaisin ja ravistaa hiekat pois! Sitä oli meinaan housujen taskut täynnä.
No, pääasia tietysti että on kivaa. Ja olihan meillä!!

Ulkoilun jälkeen toki maittoi päiväunet...on Se niin suloinen! Nukkuessaankin! :)
Ihan kohta kipitän hakemaan eskarilaistamme ja sitten pääsenkin jo ruoan laittoon. Ah tätä niin vaiherikasta kotiäidin elämää!!

Palaillaan ehkä jo tänään vielä, syvällisemmissä merkeissä jopa!            
 

Pimeiden syysiltojen mukana...

...tulevat tietysti kynttilät. Rakastan kynttilöitä! Rakastan myös kynttilänjalkoja ja lyhtyjä. Joka syksy on pakko saada ainakin yksi uusi lyhty niiden kymmenen muun lisäksi! Mutta perustelen näitä hankintoja sillä, että valoa ei voi olla koskaan liikaa! Siis syksyllä ja talvella. Toista on sitten se ensimmäinen kevätaamu, kun joutuu talven pimeyden jälkeen heräämään siihen, että aurinko paistaa suoraan naamaan! Pakokauhun vallassa sitä yrittää ryömiä mahdollisimman syvälle peiton uumeniin auringonvalolta karkuun, ja miettii, miksei ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia niitä kaihtimia ikkunaan...huh! Onneksi ensi kevääseen ja sen mukanaan tuomaan ahdistukseen on vielä matkaa. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin! Pidän kesästä ja lämmöstä ja valosta, mutta kevään ensimmäiset valoisat kuukaudet ovat joka vuosi pakollista kidutusta, kunnes valoon tottuu.

Eilen olin vierailulla ystäväni luona (ihanaa päästä hiukan kotiympyröistä pois!!) ja pyysin että laitetaan yksi tuikku palamaan, jotta voin ottaa "spontaanin kuvan" blogia varten...no, näemmä myös muilla on näitä kynttilä- ja lyhty"ongelmia", koska yhtäkkiä frendini kaivoi jostain kaappinsa kätköistä kasan tuikkuja ja sytytteli niitä ympäri kämppäänsä :D Lisää vaan tunnelmaa!!

 

 Tunnelmaa lisäsivät toki myös ihanat herkut, jotka noudimme kaupungilta!! Namskis!

Tänään ajattelin pistää siivoukset pystyyn ja sitten lähteä Pikkuisen kanssa pihalle ihanaa syyssäätä ihmettelemään!

Muiskut kaikille!

Maanantai...

..mutta ihan suhteellisen hyvältä vaikuttava sellainen. Esikoinen passitettiin aamulla eskariin (melkein nukuttiin kaikki pommiin), ja Mies lähti hoitamaan asioita tulevaa työtä varten. Siispä minä jäin Pikkuisen kanssa kotiin viettämään pitkää ja ihanaa aamua. Ei haittaa!! 

Näin syksyn tullen otettiin taas Sanasol käyttöön koko perheelle. Vaviskaa pöpöt!!

Aamukaffe. Karkit söin jo eilen :P

Rauhallisen aamun takaa Maikki ja Pelottava Pontso

 Oikeastaan hiukan jo etukäteen on haikea fiilis, kun ehkä jo tämän syksyn aikana tällaiset pitkät aamut jäävät historiaan. Jos pääsen opiskelemaan ja Pikkuinenkin aloittaa päivähoidon, ei paljoa jää aikaa juoda aamuisin kahvia ja katsella lastenohjelmia yöpuvut päällä. Toisaalta on ehkä ihan hyvä päästä tietynlaiseen rytmiin ja rutiiniin kiinni, mutta itse en koe välttämättä tarvitsevani sitä. Totta kai lasten kanssa on kotona ollessakin rytmiä ja rutiinia, mutta se on joustavampaa...meillä ainakin :)

Kiinanruusu

Kärsimyskaktuksen kukat

 



















Tänä aamuna fiilistelin myös kotimme kasveja, joista osa on innostunut kukkimaan...Kiinanruususta en tosin ota kunniaa, koska se nuppuili jo kun adoptoin sen viime viikolla :)
Tuntuu, ettei ole kertakaikkiaan mitään järjellistä sanottavaa, joten taidanpa iha kokeilla jos vaikka saisin tänään jotain hyödyllistäkin aikaiseksi! 

Ihanaa päivää!

Hämmentävää...

...mutta mukavaa oli huomata, että joku/ jotkut ovat tänään vierailleet blogissani! Lisäsin nimittäin kävijälaskurin sivuilleni tänään päivällä, ja nyt illalla yllätyin iloisesti katsoessani lukemaa! Ehkä jotakin sittenkin kiinnostaa ulosantini edes jossakin määrin! Wohou!! *tuuletusta*

Tämä aamu alkoi kuten kaikki aamut elämässäni sen jälkeen kun täytin 15 vuotta: isolla kupillisella mustaa kahvia!! Nykyään höysteenä myös facebook. Pakko päästä heti aamulla katsomaan mitä ihmiset on päivitelleet sen kahdeksan tunnin aikana, jolloin nukuin.... :P Eikö muuten ole mainio tuo Kiroileva Siili- muki? Kuvastaa omia aamufiiliksiäni usein näin pienten lasten äitinä...

Huomenna taas maanantai. En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä maanantait on aina hiukan ankeita, vaikken ole töissäkään tällä hetkellä. 
Keskiviikko sen sijaan on jännittävä päivä nyt alkavalla viikolla. Miehellä alkaa työt uudessa paikassa. Erityisen jännittäväksi tämän tekee se, että tämä on ensimmäinen työpaikka sitten viime vuodenvaihteen, jolloin tuli kenkää edellisestä paikasta (laiton irtisanominen vielä). Siitä lähtien Mies on ollut työttömänä ja osakseen myös sairaslomalla. Vuosi on ollut monella tapaa rankka, eikä vähiten tuon kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia, joka on Miehellä todettu. Mutta näillä näppäimillä näyttäisi kaikki olevan aika jees, ja työ on suuri plussa! Peukut pystyyn, että kaikki menisi hyvin, ja koeajan jälkeenkin työt jatkuisivat! Mies meinaan kuuluu siihen kastiin ihmisiä, jotka tarvitsevat työn tuomaa säännöllistä rutiinia, joten raha ei ole ainoa motiivi. Tosin ei siitä haittaakaan ole... :)

Tänään käytiin tutulla kylässä, eikä vähiten moikkaamassa tämän uutta kissanpentua!! Syötävä tapaus! (Niinhän ne aina...)
Yritin kovasti näpsiä kuvia pikkuisesta, mutta vaikeaahan se oli, kun toinen ei pysynyt juurikaan paikallaan :)

Muutaman otoksen sain kuitenkin...eikös olekin mielettömän suloinen!!

Nyt tämä lähtee lenkittämään koiraa ihanaan syysiltaan, Take care!!

Ruudun takaa....

...lauleskeli joskus Badding Somerjoki. Tässä keississä kuitenkin olisi kuitenkin kyse linssistä ja mitä sen takana tapahtuu. Kameran linssistä tarkalleen ottaen.
Innostuin yhtäkkiä kuulkaas valokuvaamisesta. Ihan mielettömästi. Voi olla tietty, että tämäkin innostus menee ohitse yhtä nopeasti, kuin ilmaantuikin tai sitten ei!! Toivottavsti ei. Olen melkein koko päivän viettänyt kameran kanssa ja tutkaillut miltä se maailma näyttää linssin takaa. Nykytekniikka mahdollistaa sen, että kuvia voi räpsiä lukemattomat määrät ja sitten poistella huonoimmat. Eli siis melkein kaikki. :) Mutta ilokseni voin sanoa, että tästäkin päivästä jäi käteen (ts. koneelle) muutama hyvä otos. Muutamia parantelin hieman kontrastilla jälkeenpäin, mutta kuitenkin kuvista otan kunnian (kyseenalaisen?) itse...

Sinänsä on ollut jännittävää ja mielenkiintoista kuvata. Olen ottanut kotona vaikka mistä kuvia! Astioista ja pehmoleluista lähtien. Sitä todella näkee asiat todella eri tavalla linssin lävitse! Ehkä pikkuhiljaa pääsen lähemmäs tuota valokuvaajien kliseetä, eli miten vangita kameraan jonkin asian, esineen tai ihmisen "syvin olemus".  Tänään ymmärsin ensimmäistä kertaa, miksi joku haluaa tehdä niin. Kun olin kerran aloittanut, en vain voinut lopettaa. Halusin ottaa kuvia koko ajan. Toki haastavin, mutta mielenkiintoisin aihe on tietysti ihminen. Kuvasin tänään paljon nuorinta poikaani sekä armasta Miestäni, jolla ehkä hiukan meinasi mennä hermot, kun jatkuvasti kamera naksuu jossain vieressä :P Mutta oli kyllä sen arvoistakin! 

Tässäpä muuten vihje siitä mitä Mies puuhaa, kun minä bloggaan! Resident Evil 5 on (kuulemma) vuorossa...

 

 

 

 

 

Näpsin tänään paljon kuvia myös meidän koiruudesta. Sillä on muuten ihan valtava yhden vuoden murrosikä menossa! Kamalaa vääntöä joka asiasta... Rakas se on silti niin!! <3

 

 

 

 

                    

Tämän päivän lopuksi laitan vielä kuvan yhdestä lempikoriste-esineestäni. En haluaisi olla mikään hirveä materialisti, mutta tiedättehän, kun joihinkin esineisiin kiintyy? Siis todella.

Tämä on seurannut minua teini-iästä asti (jolloin sain sen lahjaksi). Se on jokaisessa kodissa, joka minulla on ollut sen jälkeen , ollut kunniapaikalla lipastoni päällä. Se on ensimmäisiä esineitä, joita asettelen muuton jälkeen paikalleen, jotta uusi asunto tuntuisi hiukan kodilta. Ja aina samaan kohtaan, ikonin viereen.

 Meidän perheen suojelusenkeli.

Be blessed. I certainly am.

 

Päivän pelastus....

...oli postin mukana saapunut yksittäinen plussa-seteli (arvo siis huikeat viisi euroa).Mutta uskokaa tai älkää, tässä konkurssissa se on iso summa. Sillä saa piristettyä muuten ihan tavallista iltaa vaikka pussillisella sipsiä ja levyllisellä geisha-suklaatia, johon ei muuten olisi ollut varaa. Onneksi huomenna tilin saldo on taasen plussalla, niin ei tarvitse ihan sentilleen miettiä...ainakaan ihan heti. :)

Tänään on tullut pohdiskeltua paljon monenlaisia asioita...erään ihmisen kanssa ja avustuksella myös. Yksi suurimpia ilojani on puida ja analysoida syväluotaavasti ystävieni kanssa ihmisiä ja ihmissuhteita. Niissähän analysoitavaa riittää! On yllättävän mielenkiintoista mietiskellä ihan vaikka omaa käyttäytymistään eri tilanteissa tai eri ihmisten kanssa. Yleensä pyrin olemaan oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa, mutta on pelottavaa huomata, ettei läheskään aina hallitse itseään tai käyttäytymistään kuten toivoisi. Tai joskus ollenkaan.
Riitatilanteet ovat oiva esimerkki tästä. Kuinka usein olenkaan päättänyt, että pysyn rauhallisena ja päätynyt taas heittelemään tavaroita ja huutamaan täysin sopimattomia!
On täysin käsittämätöntä, ettei aikuinen ihminen vain kerta kaikkiaan näköjään kykene hillitsemään itseään...toisaalta: näen asiassa hiukan lieventäviäkin asianhaaroja. Ihminen, joka tuntee itsensä tavalla tai toisella nurkkaan ajetuksi tai "uhatuksi", vaikkakin henkisesti, voi ajautua epätoivoisiin yrityksiin puolustautua edes jollakin tavalla. Voin myöntää juosseeni joskus mieheni perässä alusvaatteisillani talvipakkasella, kun en kerta kaikkiaan kestänyt sitä, että hän lähti kesken riidan kävelemään. Sillä hetkellä tuntui vahvasti siltä, että toinen ignooraa minut ja tuntemukseni täysin, enkä voinut jättää asiaa sikseen tai edes odottamaan.  
Jälkikäteen se naurattaa -kuvitelkaa nyt viime talven pakkaset ja muija juoksee äijän perässä lumihangessa ilman kenkiä ja alushousut ja toppi päällä...Hullun hommaahan se on! :) Toivottavasti kukaan naapuri ei nähnyt...

Ehkä on silti hyvä että ainakin välittää toisesta. Sitä voisi vain joskus kokeilla asioiden hoitamista jotenkin normaalilla tavalla tai kultaisen keskitien kautta.
En vain koskaan ole ollut sellainen "normaali", jolle riittää se "ihan kiva". Kaikki on vähän niin kuin joko tai. Musta tai valkoinen. Rakkaus tai viha. 
Rankkaa on välillä, mutta eipähän käy elämä tylsäksi! :)


Keep on LOVING!!! <3

Blogin uusi elämä

Niin. Todella pitkästä aikaa palaan takaisin "puikkoihin". Sain eilen niin loistavaa kannustusta blogin kirjoittamisen jatkamiseen, että inspiroiduin itsekin. Täytyy vain todeta taas, että ainoa, joka estää minua toteuttamasta itseäni ja haaveitani olen minä itse. Minä ja ainainen pakkomielteeni verrata itseäni muihin ihmisiin. Ehkä yritän päästä siitä hiukan eroon tai pitää ajatukseni edes jotenkin kurissa. Tiedättehän sen pienen vittumaisen äänen sisällä, joka sanoo jatkuvasti, että sinusta ei ole mihinkään tai jos päätät vaikka alkaa tanssijaksi, ääni vertaa sinua johonkin toiseen ja kuiskii, kuinka paljon huonompi olet, että ei missään nimessä kannata jatkaa? Onko kenelläkään ideoita tai jopa tosielämään perustuvia kokemuksia siitä, miten äänen saisi vaikenemaan lopullisesti?? Oikeilla lääkkeillä kenties? :P

Pikkuisella (siis jo 1,5-vuotias) oli tänään neuvola ja rokotteen aika. Olin hiukan huolissani etukäteen pojan painosta, kun syöminen on viime kuukausina ollut aika minimaalista, mutta hyvältä tuo näytti ihan numeroinakin. Jos jollakulla on muuten jotain tosi hyviä vinkkejä siitä, kuinka saada hyvin itsepäinen puolitoistavuotias syömään edes jotain, niin kaikki otetaan vastaan. Nimimerkillä kokeillut kaikkea. Eri ruoista eri tapoihin syödä...lusikalla syötettynä, lusikalla itse, käsin...on leikitty lentokoneita ja traktoreita ja keksitty mitä kummallisimpia loruja ja leikkejä, jotta saataisiin huijattua poika syömään. Ei. Mikään ei tunnu toimivan. Maitoa kyllä menee, ja ollaan kokeiltu maitolakkoakin. Lopuksi annoin periksi illalla, kun pikkuisen piti mennä nukkumaan, eikä ollut sitten koo päivänä suostunut laittamaan mitään suuhun. En raaskinut pitää toista yön yli nälässä...mutta näin siis. Ehkä pitää vaan luottaa siihen, että kai se joskus alkaa syömään. Ei kai se loppuelämää maitopullon kanssa hengaa :)

Olkoon tämä tältä päivältä tässä, loppuillan omistan perheelleni...toisin sanoen lähden kohta koiruuden kanssa lenkille ja iltapalaksi taion pannaria. Mansikkahillolla tietty. :)
Keep on dreaming!!

 

Sulaa hulluutta

...on pelätä koko ajan. Viime aikoina olen miettinyt, että mistä pelot johtuvat? Miksi ihminen kokee pelkoa, vaikka kaikki olisi todella hyvin? Elämme sentään Suomessa, joka kuulemma on hyvinvointivaltio..
Itse olen ollut etenkin viime aikoina hyvin pelokas. Oletan (ja toivon), että osasyyllinen jatkuviin pelkoihini on raskaus ja tietenkin hormonit, mutta välillä pelkään niin paljon, että järki meinaa lähteä.
Ei se voi olla normaalia, eihän?
Olen viime kuukausina pelännyt suunnilleen kaikkea mahdollista. Jostain syystä pelkoni liittyvät lähes poikkeuksetta kuolemiseen. Joko omaani tai jonkun tärkeän ihmisen.
Maailmassa tapahtuu koko ajan hirveitä asioita ihan tavallisille ihmisille, ja mietin, koska on oma vuoroni.
Olen tietysti hoitajana hyväksynyt kuoleman osana elämää, ja sen, että jokaisen meidän on lähdettävä täältä ennemmin tai myöhemmin, mutta..MUTTA. Elämä on joskus todella epäoikeudenmukaista. Kuinka muka joku voi hyväksyä sen, että oman lapsen aika on ennen omaa? Esimerkiksi siis.
Kuvittelevatko nykyajan ihmiset tavallaan olevansa kuolemattomia? Että kuolema ja pahat asiat tapahtuvat muille, mutta ei itselle?
Ennen muinoin kuolema oli läsnä joka päivä, ja silloin siihen ehkä suhtauduttiin enemmän osana elämää kuin nykyään. Tänä päivänä kuolevat työnnetään laitoksiin pois silmistä. Siis yleistettynä tietysti.
Miksi on niin vaikeaa hyväksyä elämä sellaisena kun se tulee vastaan? Niin pitkänä tai lyhyenä kun se on? Miksi ahdistaa ajatella, että voin kuolla koska tahansa? Teoriassa ainakin.
Ehkä ei pidä ajatella. Se ei kuulemma sovi ihan kaikille.

Parisuhdepaskaa

Silloin tällöin tulee ajateltua, että olisiko oikeasti helpompaa/ kivempaa olla ihan yksin? Ilman parisuhdetta siis. Mikä sairas masokistinen tarve ihmisellä on olla toisen ihmisen kanssa?
Varsinkin, kun välillä tuntuu, että pienimmistäkin asioista nousee kolmanteen maailmansotaan verrattavissa oleva tilanne, jonka jälkeen taistelutanner on hiljainen, koska kaikki osallisena olleet ovat kuolleet?
Meillä riitely ei useimmiten (koskaan) jää sivistyneeseen keskusteluun siitä, miksi nyt vähän harmittaa, vaan meininki on kuin kylmässä sodassa konsanaan; ketään eikä mitään säästetä. Esiin kaivetaan niin sukulaiset kuin vanhat riidat, ja viimeiseksi tietysti ne kaikkein tuskallisimmat asiat, jonka jälkeen yleensä jompi kumpi vaikenee. Sitten mietitään kumpikin omilla tahoilla mitä on tullut taas sanottua, ja hiljaisuus vallitsee.
Mikään ei ole niin kamala fiilis, kun juuri päättyneen riidan hiljaisuudessa on. Sitä on jotenkin aivan täysin turta. Ihan tyhjä suorastaan. Miettii, miksei taaskaan osannut hillitä itseään, niin kuin sivistynyt ihminen, vaan huusi asioita, joita todella saa hävetä jälkeenpäin.
Kyllä sitä välillä miettii onko tässä enää mitään järkeä, tai voiko menneistä päästä koskaan yli, mutta jos molemmat ovat riittävän sitoutuneita suhteeseen, niin kyllä niitä hyviäkin hetkiä vielä on edessä. Itse uskon siihen, että pelkkä rakkaus ei riitä, vaan tarvitaan molemminpuolinen päätös olla toisen kanssa ja uskoa suhteeseen. Vaikeina aikoina ne pitää tiedostaa erityisesti.
Ja riitelyssä on kyllä puolensa..kuten sovinnon tekeminen..

(Ei, tämä teksti ei ole kovinkaan objektiivisesti kirjoitettu, joten antakaa anteeksi, jos se on tavallista epäloogisempaa luettavaa...)

Hyvä päivä----

Tänään tuntuu olevan hyvä päivä.
On jotenkin hyvä olla, olosuhteista huolimatta. Olosuhteilla tarkoitan esimerkiksi sitä, että raha on taas ihan lopussa...tosin tilanne hetkeksi helpottaa parin päivän päästä tilipäivänä.
Raha, raha...aina sitä ajattelee, että todellinen onni (mitä se sitten onkaan) ei ole rahasta kiinni, mutta täytyy kyllä myöntää, että kyllä se auttaisi helvetisti, jos ei aina tarvitsisi miettiä, miten taas tämä kuukausi pärjätään. Tai turha sitä edes miettiä, kun joka kuukausi vastaus on "huonosti".
Totta kai raha on pienin murhe siinä vaiheessa, kun on vaikka terveydelliset asiat tai elämän ja kuoleman kysymykset ilmassa. Silloin raha menettää merkityksensä, koska loppujenlopuksi raha on vaan järjestelykysymys.
Mutta kun aina ei jaksaisi järjestellä..
Pitäisi kumminkin olla oikeasti onnellinen, että olemme kaikki terveitä (ja nyt ei puhuta henkisestä terveydentilasta), ja on edes ne perusasiat jotenkin kasassa.

Tänään on hyvä päivä. Se on nyt päätetty.
Tälle loistavalle päivälle soi biisi: Pariisin kevät: Alkemiaa